Tagged Unikudelmia

Rikkinäinen tulevaisuus

Aurinko on jäänyt pölyverhon taakse, kaupungit ovat romahtanet. Maailma on varjo entisestä, eikä kukaan enää odota tulevaisuudelta mitään. Muutamaa sitkeää rikkaruohoa lukuun ottamatta. Siiri Enorannan Nokkosvallankumous sijoittuu tulevaisuuteen, ei edes kovin kaukaiseen, sotien ja ympäristökatastrofien runtelemaan maailmaan. Kerronnan keskipiste on alueella, jonne maailmaa hallitsevan monikansallisen yhtiön koura ei aivan yllä, ja jossa vielä pieni, mutta…

Uniretkiä ja painajaispolkuja

Kokemusmaailmaa rikastuttava kesäkurssi Unohtumattomia hetkiä ja päiviä me saimme kyllä kokea yhdessä nuorten sanataiteilijoiden kanssa, huokaisin katsellessani Juuso Haaralan ottamia valokuvia kulttuuritalo Valveen sanataidekoulun kesäkurssilta. Sanat auttoivat sekä meitä ohjaajia että kurssilaisia ratkaisemaan arkisia pulmia ja veivät meidät matkalle uniretkille ja painajaispoluille, omiin kokemusmaailmoihimme. Kurssilla etsimme ja löysimme inspiraatiota Unikudelmia-näyttelystä ja kirjoista, joiden sisäisistä maailmoista…

Kudelmia kaukaisella saarella

Kudottujen kujien kaupunki kertoo kaukaisesta, merentakaisesta saaresta, jolla unien näkeminen on sairaus ja rikos, ja painajaisista kärsivät suljetaan pois yhteiskunnasta. Tarinan keskiössä ovat kutoja Eliana ja kirjan alussa kutojien talon edestä löydetty, pahoinpidelty ja puhekyvytön Valeria. Vaikka Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki onkin ennemmin fantasiaa kuin dystopiaa, kirjassa on lajityypille ominaisia teemoja: valta, vähemmistöjen ja…

Kohti Unikudelmia, osa 7

Anssi Laiho on oululainen elektronisen musiikin säveltäjä ja äänisuunnittelija, joka on suunnitellut myös Unikudelmia-näyttelymaailman äänet.   Näin hän kertoo omasta työprosessistaan ja äänimaailman valmistumisesta:   Tulin työryhmään ja palavereihin mukaan alkuvuodesta. Aloitin tutustumalla suunnitelmiin näyttelyn visuaalisesta ja kirjallisesta sisällöstä, ja Annan ja Katin kanssa teimme listan niistä asioista, joita halusimme näyttelyn äänissä tuoda esille. Niiden…

Kohti Unikudelmia, osa 6

Lumottujen sanojen vuoden 2017 kuvittaja Satu Kontinen on merkittävä taiteilija myös Unikudelmia-näyttelyssä.   Kontisen kuvittama ja Laura Ertimon kirjoittama teos Yö – kirja unesta ja pimeän salaisuuksista on yksi Unikudelmien kirjoista – ja alkusysäys sille, että Kontinen päätyi mukaan muutenkin.   – Alun perin Anna oli minuun yhteydessä syksyllä juuri Yö-kirjaan liittyen. Yhteistyö kuitenkin paisui…

Kukkasipuleita ja kaulapantoja

Unikudelmia-näyttelyn tekeminen on ja on ollut ihmeellinen matka. Vielä ei olla maaliviivalla, mutta pian juostaan jo stadionin tuntumassa. Paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen, kun melkein vuosikymmen sitten kuiskattiin yhdessä Annan kanssa ensimmäisen kerran ääneen tämä iso uninen unelma. On luettu, pohdittu, kirjoitettu sanoja muistikirjoihin ja vaihdettu ajatuksia, juteltu ja tutkittu. Nyt jo kuukausien ajan…

Kohti Unikudelmia, osa 5

Unikudelmien näyttelyoppaasta, työryhmä-osiosta löytyy kohta Seitit ja verkot: Maria Littow. Näyttelytilasta tulee löytymään monenlaisia verkkoja, verkostoja, kudelmia ja seittejä, ja moni on niistä on syntynyt Littowin käsissä.   – Olen tanssiesityksissäni käyttänyt köysistä punottuja verkostoja, joiden perusteella minua varmaan pyydettiin mukaan projektiin, Littow kertoo. Hän aloitti Unikudelmissa viime vuoden marras-joulukuussa, jolloin näyttelytuotanto oli jo käynnistynyt…

Kohti Unikudelmia, osa 4

Yksi tärkeä tekijä Unikudelmien taustalla on Tiina Paaso, oululainen kuvataiteilija, joka toimii näyttelytuotannossa sekä tuotantoassistenttina että kädentaitajana. Hänen työnsä Unikudelmien parissa alkoi viime syyskuussa.   – Aloitin hankkimalla nettidivareista ja -huutokaupoista ison kasan vanhoja kirjoja, joihin Unikudelmia-näyttely perustuu. Yhden harvinaisen alkuperäispainoksen esimerkiksi löysin eräästä hollantilaisesta antikvariaatista. Myös erilaisten esineiden, tarvikkeiden ja materiaalien metsästys ja hankinta…

Kohti Unikudelmia, osa 3

Unikudelmia-näyttelyn lavastaja-lavasterakentaja Petri Haapakosken työtiloissa valmistuvat paraikaa mm. Tuulipuu, jonka läpi valmiissa näyttelyssä kuljetaan valvemaailmasta uneen, sekä Tatun ja Patun oudon unikirjan huijarisänkykauppiaan sänky.   – Lisäksi työstän Nukkumattien univarastoa, Haaverannan laituria sekä useita pienempiä näyttelyyn liittyviä esineitä. Kaikki ovat työn alla oikeastaan yhtä aikaa. Tämä on sellainen luova prosessi, joka menee eteenpäin ja kasvaa…

Kohti Unikudelmia, osa 2

Unikudelmien maailma on jaettu kohtauksiin. Sieltä löytyy paikka, jossa nukahdetaan: se rajapinta – reitti tai saattelija – joka siirtää unen maailmaan. On unen toinen todellisuus ja itse unet: hyvien unien Haaveranta ja painajaisten Aaveranta. On Unien kirjasto työkirjoineen sekä Tähtisumu, joka tuo takaisin valvemaailmaan.   Unikudelmia-työryhmän visuaalinen suunnittelija on kuvataiteilija Heidi Kesti. Kestiä pyydettiin aluksi…