Kohti Unikudelmia, osa 7
Anssi Laiho on oululainen elektronisen musiikin säveltäjä ja äänisuunnittelija, joka on suunnitellut myös Unikudelmia-näyttelymaailman äänet.
Näin hän kertoo omasta työprosessistaan ja äänimaailman valmistumisesta:
Tulin työryhmään ja palavereihin mukaan alkuvuodesta. Aloitin tutustumalla suunnitelmiin näyttelyn visuaalisesta ja kirjallisesta sisällöstä, ja Annan ja Katin kanssa teimme listan niistä asioista, joita halusimme näyttelyn äänissä tuoda esille.
Niiden pohjalta laadin teknisen suunnitelman sekä ohjelmoin näyttelyn digitaalisen ääniympäristön ja käyttöliittymän MaxMSP-ohjelmointiympäristössä. Näyttelyä varten tekemäni ohjelma eli reilun kuukauden omaa elämäänsä – testikäytössä Hiukkavaarassa studion nurkassa poppia soitellen – ja odotteli että teen näyttelyn äänet valmiiksi.
Toisessa vaiheessa työstin materiaalia sekä kenttä-äänityksistä että Kyma-ohjelmointiympäristössä luomistani synteettisistä äänilähteistä. Kävin läpi listaa äänistä, joita ajattelin tarvitsevani ja ohjelmoin erilaisia yksinkertaisia ääniraitoja, jotka voisivat sopia näyttelyn kokonaisuuteen. Äänitin myös tekstinpätkiä ääninäyttelijöiden kanssa ja vierailin Myllytullin koulun ruokavälkällä äänittämässä leikkiviä lapsia.
Sävelsin yhden ”tuutulaulun” joka soi näyttelyssä vanhan NMT-puhelimen luurissa. Nukkumapaikalle loin harpun ja soittorasian risteymän. Sitä varten löysin internetistä Claude Debussyn Arabeski nro 2:sen MIDI-nuottina. Se sopi hyvin Harppu-soittorasia -risteytykseni materiaaliksi, sillä Debussyn sävellyksien tunnelma on impressionistisen satumainen. Lopullisessa musiikillisessa muodossaan Arabeskiä tuskin näyttelyssä tunnistaa, mutta luomassani ”automaattiharpussa” on kyllä aika lailla samat sävelet samoissa paikoissa kuin Debussyn teoksessa (toki tempo on 10 % alkuperäisestä ja nuotit käyvät välissä satunnais-arpeggiaattorin käsittelyssä).
”Tehdä niin kuin parhaaksi kuulen”
Prosessin aikana päätin, että en tee lopullista päätöstä näyttelyn äänien sijoittelusta ja järjestämisestä, koska studiolla olisi mahdotonta simuloida 15 kaiuttimen ja näyttelyn tarpeiston yhteisvaikutusta. Ajattelen myös työtäni kokonaisuutena. Galleriatilassa yhtä aikaa soivien äänten tulee sulautua tilassa toisiinsa – niiden tulee olla sopusoinnussa tai riidellä keskenään niin että näyttelyn kävijän kokemus on sekä miellyttävä että mielenkiintoinen. Suurin tekninen haasteeni tällä saralla oli ehkä Aaverannan matalien sävelkorkeuksien sovittaminen samaan tilaan muiden äänien kanssa.
Unikudelmien tekeminen oli minun kohdallani melko suoraviivainen työtehtävä. Tulin mukaan projektiin myöhemmin kuin muut ydintyöryhmässä, enkä halunnut ottaa suunnittelun alkuvaiheessa aloitetta suurempien taiteellisten linjausten suhteen. Tämä oli toimiva ratkaisu, sillä työryhmällä oli jo valmiiksi suuri kokoelma sisältöä ja ideoita jotka kumpusivat näyttelyn pohjana olevasta kirjallisuudesta sekä Heidi Kestin visuaalisista konsepteista.
Luova työprosessi vaatii tekijältään herkkyyttä. Minun on kuunneltava työstettävän materiaalin tarinaa. Joskus äänet täytyy pakottaa haluamaansa muotoon ja joskus pitää ymmärtää, että ensimmäinen yritys sopii kokonaisuuteen täydellisesti.
Hyvänä esimerkkinä tästä on vaikkapa se, kun päätin ottaa näyttelyn äänisuunnittelussa tavoitteeksi kahden ison tilan välisen jaon toteuttamisen niin, että toisen puolen teemana ovat konkreettiset äänet ja toisella puolella käytetään abstrakteja ääniä (abstraktilla tarkoitan muunneltuja ja synteettisiä ääniä jotka symboloivat tai luovat mielikuvan jostain konkreettisesta, mutta eivät pyri esittämään konkreettista asiaa matkimalla sitä). Kävi kuitenkin niin että Haaverannan äänissä Norjan Sörstraumenissa äänittämäni ranta-aaltojen ja merilintujen ääni oli mielestäni paljon mielenkiintoisempi kuin sinne luomani synteettinen äänitila. Lopulta en halunnut hampaat irvessä noudattaa laatimaani suunnitelmaa vaan tehdä niin kuin parhaaksi kuulen.
Pienten yksityiskohtien kokoelma
Koen että musiikin ja äänisuunnittelun rooli Unikudelmissa on toimia ”liimana” ja nivoa projektin ”taide-viiluja” yhteen. Se ei tarkoita, että olisin tehnyt ”vain työtä käskettyä” sillä itse äänien sisällön tuottamisessa minulla oli täysin vapaat kädet toteuttaa alun suunnitelmaamme. Nyt kun näyttely on valmis, voin hyvillä mielin todeta, että se kuulostaa aidosti minulta.
Kokonaisuudessaan valmis näyttely on mielestäni upea pienten yksityiskohtien kokoelma. Uskon että näyttelyvierailla on sen parissa paljon pureskeltavaa. Suosittelisinkin että näyttelyyn menijät varaavat hyvin aikaa ja uppoutuvat tutkimaan niitä pieniä mielenkiintoisia asioita joita näyttely heille tarjoaa.
Anssi Laiho
