From Valokeila

Kukkuu! Aika lähteä elokuviin!

Viikkoa ennen Oulun kansainvälisten lasten- ja nuortenelokuvien festivaalia, sanataiteilijoiden tuttu kirjoituspaikka, sanataidevintti, olikin muuttunut elokuvateatteriksi, sillä festivaali järjesti 7–10-vuotiaiden sanataideryhmälle ennakkonäytöksen! Tilassa oli valkokangas ja suuren punaisen maton päälle oli ilmestynyt muhkeita tyynyjä. Löysimme kaikki mukavat paikat ja aloitimme pienen elokuvamaratonin. Katsoimme lyhytelokuvapaketin nimeltään Oman elämänsä sankareita 1, jossa oli viisi elokuvaa: Illan viimeinen hidas,…

Ollaan yhdessä

– Tämän vuoden festivaalielokuvien teemoissa korostuu yhdessä tekeminen, toisista välittäminen ja auttaminen, kertoo Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin taiteellinen johtaja Anna Asplund. Draamaa riittää kunkin elokuvan päähenkilön elämässä, mutta kaikesta selvitään aina yhdessä. Riidat ratkotaan, välit korjautuvat ja asiat selkiytyvät. Lapset ja nuoret voittavat itsensä etsiessään omia polkujaan. Yhteisössä on voimaa!  Tänä viikonloppuna starttaa…

Kansanlauluja etsimässä

Kävin katsomassa elokuvan nimeltä Lotta ja kadonneet lohikäärmeet. Sen ovat ohjanneet Janno Põldma ja Heiki Ernits. Elokuva on hauska seikkailu, jossa etsitään lohikäärmeitä.   Erityisen mielenkiintoista oli ilotulitusraketit, jotka sinkoituivat ilmaan metallilohikäärmeestä laulun aikana. Pelottavinta oli lohikäärmeitten sanasota. Siinä haukuttiin ilkeästi toisia.   Suosittelen Lotta ja kadonneet lohikäärmeet -elokuvaa kaikille hauskoille ja vauhdikkaille tyypeille.  …

Sitä mitä rakastaa

Katutanssia on sinistä punaista kiiltävää ja auringonlaskunoranssia.   Kuuluu piippaus. Tinnitys elektroninen musiikki vahva basson jytke BASSO junan torvi katusoittajan rummut ja sirisevä hiljaisuus.   Siellä on Venäjä. Betoninen laatikkotalo kuulovammaisten koulu klubi teollisuusalue betonibunkkeri tehtaanpiiput hiekkaranta pommisuoja tanssisali estradi lava.   On peili kuulokkeet kaiutin palkinto ja lenkkarin alle murskaantuva kuulolaite.   Epärealistinen syke…

Petyimme ja oletimme

Selma Vihlusen elokuva, Hölmö Nuori Sydän, sai ensi-iltansa vuonna 2018. Elokuva käsittelee 15-vuotiaan parin kamppailua raskauden yllättäessä. Kamppailu suurten elämää koskevien kysymysten parissa sekä yhteiskunnan asettamat paineet eri kansakuntia kohtaan varjostavat nuorten elämää.   Elokuvan käsittelemät aiheet tulevat katsojalle aivan yllätyksenä. On hienoa, kuinka elokuva käsittelee raskaita aiheita, jotka ovat arkipäivää meidän yhteiskunnassamme. Poliittisesti kantaaottavat…

Asioiden taakse kätkeytyviä toisia asioita

Muuttuva maailmankuva tuo minulle ensimmäiseksi mieleen ilmastonmuutoksen, mutta tämä Muuttuva maailmankuva -lyhytelokuvakooste on paketti hyvin monenlaisista maailmankuvista, jotka eivät välttämättä liity siihen mitenkään.   Toinen lyhytelokuva ( Fucking (cola)) Fucking Cola kertoo siitä, kuinka maailmassa höpötetään kaikenlaista turhanpäiväistä, välillä myös colasta ja kuinka joku ei saa koskaan ääntään kuuluviin, sekä kahvista.   Kolmas lyhytelokuva (Quartz)…

Hyvä, mutta hirveä elokuva

Heinäkuussa 2011 Norjassa tapahtui kaksi terroristi-iskua saman tekijän tekeminä. Ensin Oslon keskustassa räjähti kahdeksan ihmistä tappanut autopommi, ja sen jälkeen Oslon lähellä sijaitsevalla Utøyan saarella murhattiin 69 ihmistä. Erik Poppen ohjaama U July 22 (Norja, 2018) kertoo näistä iskuista, keskittyen erityisesti Utøyan saaren tapahtumiin. Se on laadukas ja kaiken arvostuksensa ansainnut elokuva, mutta samalla aivan…

Nukutuskello nuorten kriitikkojen silmin

6 – 8-vuotiaiden sanataidekerho osallistui Oulun kansainvälisille lasten- ja nuortenelokuvien festivaalille viettämällä elokuvailtaa Valvesalissa Onnelin, Annelin ja nukutuskellon parissa. Osa kerholaisista oli nähnyt elokuvan jo entuudestaan, joten pohdimme yhdessä sitä, miten tutunkin elokuvan voi aina katsoa uusin silmin ja löytää siitä joka kerta jotain yllättävää. Valmistauduimme elokuvailtaan myös keksimällä itsellemme elokuvateemaiset kriitikkonimet, jotka antoivat kokemukselle…

Odotuksista puoli kokemusta

Me ollaan menossa elokuviin! Kalenterissa on häämöttänyt jo muutaman viikon ajan päivämäärä elokuvalle Rocca muuttaa maailman ja nyt se ilta on täällä! Elokuvakokemus itsessään (itkuine, nauruine ja herkkuineen) sekä jännittävä jälkipuinti on mitä parhainta antia. Mutta miksi tyytyä tähän, kun kokemuskoppaansa voi kipata myös odotustensa tunnelmat!   Istuimme elokuvaa edeltävällä viikolla alas tunnelmoimaan. Millaisia odotuksia…

Haaveisiin ja niistä eteenpäin

Latvialaisen Vizma Belševican omaelämäkerralliseen romaaniin perustuva, Inara Kolmanen ohjaama Bille-elokuva kuvaa Belševican karua lapsuutta Latviassa ennen toisen maailmansodan alkua. Bille-tyttö elää köyhissä oloissa isänsä ja äitinsä kanssa, ja kaipaa vanhempiensa huomiota ja tunnustusta mutta saa osakseen vain haukkuja, huutoja ja epäoikeudenmukaisuutta. Ystävätkin yksi toisensa jälkeen lähtevät tavalla tai toisella Billen elämästä. Riitelevät vanhemmat ja yksinäisyyden…