Unikudelmien uudet tuulet

Unikudelmia tervehtää iloisesti jo Annantalon pihalla. Satu Kontisen tekemä valtava ja valtavan upea julistevedos on ripustettu Annankadun puoleiseen julkisivuun. Pohjoisen tyttöjä melkein alkaa ujostuttaa sen äärellä. Avajaisiin on enää muutama tunti. Heidi ja Tiina ovat huhkineet Unikudelmien parissa Helsingissä jo sunnuntaista asti Annantalon Maurin ja Teemun avustamana. Me riensimme paikalle keskiviikkona.

Näyttelyn rakentaminen uuteen kaupunkiin ja uusiin tiloihin on aina jännittävää. Annantalo on Unikudelmien ensimmäinen kiertuepaikkakunta, jonne näyttely pystytetään kokonaisuudessaan Oulun jälkeen. Olemme onnellisia, että saimme tulla ensimmäiseksi tänne. Annantalolle on aina tervetullut olo, ja ammattitaitoista ja näyttelyä ja taideteoksia arvostavaa henkilökuntaa on apuna rakentamassa ja tuottamassa kokonaisuutta.

Jokainen tila tuo näyttelyyn aina oman sävynsä ja luonteensa. Annantalon näyttelytila on huikea: vanhassa talossa on vaikuttava huonekorkeus ja ajan ja ajattomuuden tuntu.

Ja jotain uutta, ennennäkemätöntä ja ihmeellistä on nähtävillä juuri täällä. Jasmin Anoschkin nimittäin toi meille uuden veistoksen: HulaHula Pandapupu on nyt jossain maailmalla ja HulaHulan tilalle saapui HawaijiBambi vartioimaan unen ja valveen rajapintaa. Bambia kannattaa ehdottomasti tulla tervehtämään.

Aaverantaankin on eksynyt jotain hyvin erikoista. Hoppu Herätyksen Hulihopperi on nimittäin tehnyt pakkolaskun pahojenunien maahan Aaverannalle. Ja voi koneen rupelikin on irronnut! Hulihopperin kapteenikaan ei ole hoppu vaan Vain pahaa unta -kirjan korkkareissa tepasteleva pupu. Tämä kaikki kannattaa nähdä.

 

Unikudelmiin ehtii varmasti. Se on Helsingissä aina 17. joulukuuta asti.

 

Kati ja Anna

Leave a comment