Sade etsii salaisuuksia

Kevät ja lähestyvät sanataideviikot toi tullessaan saman mainion työtehtävän kuin viime vuonna. Lähes sata sanataideharrastajan tekstiä pinona, joka halusi kirjaksi. Ja siinä se nyt on: Sade etsii salaisuuksia. Sanataidekoulun tuorein yhteistekstikokoelma.

Tarkkaavainen antologiatoimittaja arvaa, että sanataideryhmissä on kuluneen lukuvuoden aikana pohdittu ainakin sitä, miten sanat syntyvät ja mistä värit tulevat. Vuodenaikoja, aarteita, salaisuuksia ja sitä, mitä öisin tapahtuu. Avaruuksia, ikuisuuksia ja muita valtavia asioita.

Antologian nimen ja sen lukujen lyyriset otsikot poimin tuttuun tapaan teksteistä. Teemoitettuja lukuja on seitsemän: Sade etsii salaisuuksia (salaisuudet, käänteet, kasvaminen), Näemme yhteistä unta (unet, yö, kuu), Myrsky vailla ystävää (yksinäisyys, pelko, surulliset tunteet), Kävelen valkeassa metsässä (luonto, ihmiset ja eläimet, vuodenajat), Maailmalla on käytössään ikuisuus (aika, avaruus, arvokas), Toteutettuja unelmia, uskomattomia tarinoita (rohkeus, matkat, muilla mailla) ja Pidän sinusta kettu (ystävät, perhe, yhdessä).

Antologian kummi, kirjailija ja kuvittaja Lena Frölander-Ulf puhuu esipuheessaan keksimisestä. Siitä, että se on kirjoittamisen, kuvittamisen ja kaiken luomisen ydin. Että tärkeää ei ole se, tuleeko jostain ihan oikea kirja vai ei, sillä ”keksiminen itsessään on hauskinta, mitä voi tehdä”. Niinpä! Ja sanataideryhmissä ollaan ilmiselvästi samaa mieltä.

Kekseliäiden tarinoiden, mielikuvituksellisten hahmojen ja uskomattomien maisemien lisäksi runoista ja teksteistä löytyy niin pieniä, arkisia kohtauksia kuin syviä, viisaita pohdintojakin. Katsokaa nyt tätäkin 7–9-vuotiaiden sanataidekerholaisten yhteistä runoa:

 

Hiljaisuus näyttää pullealta. Se on noin sata miljoonaa tsiljoonaa miljoonaa tsiljoonaa ääretöntä vuotta vanha. Sillä on tuhat jalkaa ja sen korvat roikkuu maahan asti varmasti. Se kasvattaa retiisejä ja kuralammikoita ja hiljaisuutta.

 

Hiljaisuus kasvaa hiljaisuudessa. Se kuka teki hiljaisuuden, oli aika. Aika teki kaiken.

 

Hiljaisuus kerää kärpässieniä. Se käy kirjastossa ja lukee hirveen hirveen hirveen hiljaa. Hiljaisuus asuu kirjastoissa. Se ei pidä runoista. Se pitää ruusunmarjoista jonkin verran.

 

Hiljaisuudella ei ole mummia. Sen sukulaiset ovat luonto, aika ja avaruus. Sen vanhin sukulainen aika on 1555 miljoonaa vuotta.

 

Hiljaisuus juo vettä lätäköstä. Se huomaa myyrän tassunjäljet lumessa. Se huomaa kaiken. Kun on hiljaa, niin näkee kaiken.

 

Olisitko osannut paremmin sanoa? Minä en. Ihailen ja vaikenen.

 

Maaria

 

Paitsi että P.S: Lumotut sanat on täydessä käynnissä, ja tällä viikolla juhlitaan vielä Lumotussa illassa Freijan konsertteineen (tänään), Hetkun ketkun -lastenkonsertissa (lauantaina) ja sanataidesunnuntaissa. Tulkaa mukaan!

Leave a comment