Iloinen jälleennäkeminen

 Jokainen kirjojen ystävä tietää, että kirjoista ja tarinoiden henkilöistä voi tulla todella tärkeitä. Jotkut henkilöhahmot tuntuvat omilta luottotyypeiltä, kavereilta ja kylänmiehiltä, sydänystäviltä ja peruskallioilta. Joihinkin maisemiin tulee palattua usein ja toisia tyyppejä ajattelee ja kaipaa toistuvasti. 

Tällä viikolla tapasin monta vanhaa kirjaystävää ja tarinoiden luottohenkilöä, kun rakensimme Kiimingin Syke-talon Oskari Jauhiaisen galleriaan näyttelyä Linda Bondestamin kirjakuvituksista. Ensimmäisen kerran Lindan kuvitusnäyttely Mainio herra Iloinen ja ystävät tehtiin Lumotut sanat -sanataideviikoille vuonna 2011. Sen jälkeen näyttely on piipahtanut monessa Suomen kolkassa, ja nyt osa siitä on jälleen täällä. 

Jotkut näyttelyn kirjoista olivat painuneet unholaan ja löysin ne ilahtuneena vuosien jälkeen uudelleen ja muutama on pysynyt matkassa kaikki nämä vuodet. Yksi omista suosikeistani on, nyt jo edesmenneen lumoavan Stella Parlandin, non sense -kielinen ötökkäkirja Gnatto pakpak. Oma ötökkäsuosikkini on ehkä Kranik Uljacca, ”USK, USK!” tai pienen pieni Alfaberta Papyrulis, ”Blims!”.

Vaikka Malin Kivelän kirjoittama Mainio herra Iloinen saapui sanataidekouluun ja minun perheeseeni jo viisi vuotta sitten, kirja on edelleen säännöllisesti iltasatulistalla. Se on myös oma suosikkini vieläkin! Parhaisiin tarinoihin ei kyllästy ikinä, vaikka niitä kolmen lapsen kanssa on luettu jo satoja kertoja. Myös Papupiilokkaan runot ovat kovassa käytössä, Eppu Nuotion rytmi ja riimi tarttuu kieleen ja kutsuu leikkimään. 

Olen iloinen, että Syke-talon näyttelyn myötä nyt myös kiiminkiläiset lapset saavat tutustua näihin mainioihin teoksiin, joko itsenäisesti kirjastossa käydessään tai oman päiväkoti- tai koululaisryhmän kanssa sanataidepajassa.

 

 Kati


Mainio herra Iloinen ja ystävät

Galleria Oskari Jauhiaisessa 

13.1.–13.2.2016

Kirjastokuja 1, Kiiminki

Näyttelyssä järjestetään sanataidepajoja

viikoilla 5 ja 6. Pajojen aikataulu ja 

ilmoittautumisohjeet löytyvät 

Valveen sanataidekoulun nettisivuilta 

(näyttelytuotannot, Linda Bondestam)

http://www.kulttuurivalve.fi/sanataidekoulu
 

Leave a comment