Taivaan alle mahtuu ihmetystä, jekkuja, pelkoa ja naurua

Mää en nää mittään. Täällä on ihan pimeää.

 
6-vuotiaat sanataidekoululaiset pääsivät yhdessä oman vanhempansa kanssa katsomaan Oulun lasten- ja nuortenelokuvien festivaalille lyhytelokuvakoosteen Taivaan alla, ja ennen ensimmäisen elokuvan alkua tunnelma salissa oli kutkuttava.
 
Lyhytelokuvia on Taivaan alla -koosteessa yhteensä viisi ja jokaisen elokuvan lopussa penkeissä kävi kuiske ja kuhina:
”Mikä se sininen oikein oli?”
”Se oli aika hassu.”
”Oliko tämä näin lyhyt?”
”Mitä Ursa tarkoittaa suomeksi?”
”Mitä tuo oikein teki?”
 
Elokuvahetken lopuksi kokoonnuimme vielä Sanataidevinttiin juttelemaan yhdessä elokuvista. Monelle lapselle jäi mieleen ensimmäisen Luce ja kiviolento -elokuvan ”sininen pallo, joka rikkoi taloja”.
”Se ei ollut pallo. Se oli jäätä.”
”Tai sitten se oli kivi.”
”Se oli kumminkin sininen.”
 
Monia sanataidekerholaisia askarrutti myös Odotus-elokuva, jossa syntyy vauva.
”Vauvan syntymä jäi mieleen, koska mun kavereille on syntynyt vauva.”
”Ja mulle on syntynyt uusi serkku.”
”Mulla jäi mieleen, kun se poika heivasi sen vauvansängyn pois. Se teki sen, koska oli kateellinen.”
”Sitä harmitti, kun äiti ei tullut kylpyyn.”
”Sitä pelotti, jos äiti joutuu moneksi viikoksi sairaalaan.”
”Tai moneksi vuodeksi!”
 
Karhunpentu ja revontulet -elokuva oli monen mielestä hieno, koska elokuvan jääkarhut, sekä pieni että iso, olivat tosi söpöjä. Myös hylkeet olivat kauniita ja revontulet.
 
Viimeinen elokuva Ähäkutti oli kyllä erityisen outo ja hassu, koska ”se tyyppi hakkasi oman oksan pois”. ”Puunhakkaaja oli tosi hurjan näköinen. Lintu kyllä jekutti sitä.”
 
Kaius, Isla, Valo, Johnny, Aletta, Iisa-Maija, Ari, Essi, Hilda, Helka, Edith sekä Kati ja Annis
5-7-vuotiaiden sanataideryhmä
 
TAIVAAN ALLA
Yhteiskesto: 44 min
Suositus: yli 6-vuotiaille
 
Luce ja kiviolento
Belgia-Ranska-Alankomaat 2022, kesto 13 min
Kieli: suomi, tekstitys: englanti
 
Nokkela leija
Brasilia 2021, kesto: 7 min
Ei dialogia
 
Odotus
Espanja 2021, kesto: 11 min
Ei dialogia
 
Karhunpentu ja revontulet
Norja 2021, kesto: 11 min
Ei dialogia
 
Ähäkutti!
Saksa 2021, kesto: 2 min
Ei dialogia
 

Leave a comment