Satuja vai valheita – kas siinä pulma

Liian vanha uskomaan satuihin -elokuva kertoo Waldekista, joka harrastaa e-urheilua ja haluaa päästä suuriin kisoihin Saksaan. Hänen äitinsä joutuu sairaalaan, joten Waldekin täti tulee hoitamaan häntä. Waldekin mielestä hänen tätinsä on hullu ja komenteleva. Päähenkilön elämässä on paljon käänteitä, kun pelitiimi hajoaa, ihastuksia löytyy ja hänen äitinsä salaisuus paljastuu. Hauskin hahmo elokuvassa on varmasti juuri tämä Waldekin hullu täti, joka kuvittelee lentävänsä yöllä kasvien ympäröimänä. Täti kuitenkin ymmärtää Waldekin ongelmat ja auttaa häntä niissä.
 
Elokuva on kiinnostava, tunteita herättävä ja surullinen. Elokuvaan pääsi hyvin mukaan ja juonikin oli helppo ymmärtää. Liian vanha uskomaan satuihin ei nimestään huolimatta kuitenkaan oikeastaan liittynyt satuihin, eikä elokuva ollut kovin satumainen vaan saduilla tarkoitettiin enemmänkin keksittyjä juttuja, joilla koitettiin saada Waldekin pelko pois.
 
Kun ensimmäisen kerran kuulimme elokuvasta, ajattelimme, että se kertoo saduista, mutta näinhän asia ei sitten ollutkaan. Elokuva oli kuitenkin hyvä! Suositellemme elokuvaa yli 8-vuotiaille kuten alkuperäinenkin suositus on.
 
Alisa ja Riina, 10-13-vuotiaiden sanataideryhmä
 
LIIAN VANHA USKOMAAN SATUIHIN
Puola 2022, kesto 106 min
Kieli: puola, tekstitys: suomi, englanti
Suositus: yli 8-vuotiaille
 
Näytökset:
pe 18.11.2022
Klo 17.00, Studio
Liput: 6€
 

Leave a comment