Lyhytelokuvat esittelevät Pohjolan maisemia ja tunnelmia

Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali kutsui 10–13-vuotiaiden sanataideryhmän katsomaan Pohjolasta on moneksi -lyhytelokuvapakettia. Keskiviikkoiltana katsoimme elokuvateatteri Studiossa yhteensä viisi elokuvaa. Suomalainen Lauri Ketosen ja Konsta Vertan ohjaama Takamaan tapauksia, islantilais-yhdysvaltalainen Brúsi Ólasonin ohjaama Dalía, ruotsalainen Lina Bergerin ohjaama Akvaariossa, norjalaisen Morten Hølmebakk Evelidin ohjaama Karkki vai kepponen sekä islantilais-tanskalainen Hlynur Pálmasonin ohjaaman Maja muodostivat pohjoisen marraskuun iltaan sopivan kokonaisuuden, jossa Pohjoismaista maisemaa ja mieltä käsiteltiin monipuolisesti.
 
Mytologia, akvaario, hevonen, puumaja, kipsi, naapurit, odotus, kaupunki, väsymys, halloween ja meikki ovat sanoja, jotka pyörivät 10–13-vuotiaiden sanataideharrastajien mielessä heti elokuvan jälkeen. Katselukokemuksiaan nuoret kriitikot puolestaan luonnehtivat sanoilla tunnelmallinen, pimeä, värikäs, mieleenpainuva, laaja, kiva, kiinnostava, eriskummallinen, erilainen, hauska, kaunis, käsittämätön, tylsä, unelias, outo, leppoisa, rento ja mukava.
 
Maja, jossa sisaruskolmikko sinnikkäästi rakentaa majaa säässä kuin säässä ja vuodenajasta riippumatta. Maja saa kehuja siitä, että sen juoneen on helppo päästä mukaan, majan rakentumisen seuraaminen on mielenkiintoista, elokuva on kaunis ja siinä esitetään kaikki eri vuodenajat, siinä on paljon erilaisia tapahtumia eikä elokuva tuntunut liian pitkältä.
 
Takamaan tapauksia saa kriitikoilta kehuja. Elokuvassa on nuorten mielestä hyvät kertojat ja tarinat, elokuvan lyhyet animaatiot toimivat hyvin ja se on kaunis sekä mukaansatempaava. Toiset puolestaan pitivät eniten Karkki vai kepponen -elokuvasta, koska halloween on kiva, elokuvan henkilöt ovat kiinnostavia, elokuva on hauska ja siinä tapahtuu paljon ja tarina on mielenkiintoinen. Yhden sanataiteilijan äänen saa myös Akvaariossa-elokuva, sillä se on jäänyt elokuvaillasta parhaiten mieleen.
 
Keskustelimme porukalla myös kokopitkien elokuvien ja lyhytelokuvien eroista. Lyhytelokuvat jakavat ryhmässämme mielipiteitä. Osa pitää enemmän kokopitkistä elokuvista, mutta elokuvailta herätteli myös kiinnostusta lyhytelokuvaa kohtaan:

”Minulla tuli mieleen, että voisin katsella enemmän lyhytelokuvia.”

”Vaikka kyseessä oli lyhytelokuvien kooste, tuntui se silti pitkältä.”

”Jotkut elokuvat olivat vähän tylsiä, mutta oli silti ihan hauskaa. Tykkään silti enemmän pitkistä elokuvista.”

”Kaikki elokuvat loppuivat liian äkkiä.”
 

Eve, Maisa, Anni, Onni, Hilma, Emppu, Alisa, Heljä, Neea, Riina ja Alva sekä Ainokaisa, 10-13-vuotiaiden sanataideryhmä
 

POHJOLASTA ON MONEKSI
yhteiskesto: 87 min
 
Takamaan tapauksia
Suomi 2021, kesto 16 min
Dalía
Islanti-Yhdysvallat 2020, kesto 16 min
Kieli: islanti, tekstitys: suomi
Akvaariossa
Ruotsi 2022, kesto 20 min
Kieli: ruotsi, arabia, tekstitys: suomi
Karkki vai kepponen
Norja 2020, kesto 16 min
Kieli: norja, tekstitys: suomi
Maja
Islanti-Tanska 2021, kesto: 22 min
kieli: islanti, tekstitys: suomi
 
Näytökset:
la 19.11. Muhos Kino Joviaali/Koivu ja tähti
klo 15.00
Vapaa pääsy
 

Leave a comment