Saippuakuplia Saturnuksessa vie metsiin, unen rantakallioille ja muihin maailmoihin

Sanataidekoululaisten harrastusvuosi on saanut päätöksensä ja huipennuksensa Lumottujen sanojen tapahtumissa ja Lue minut -näyttelyssä, vaikka festivaali vielä tovin jatkuukin. Keväisin Lumottujen sanojen juhlahumussa julkaistaan aina myös sanataidekoulun yhteistekstikokoelma, joka kokoaa yhteen kaikkien yli 5-vuotiaiden sanataideharrastajien tekstejä. Vuoden 2022 sanataidekoulun yhteistekstikokoelma kantaa nimeä Saippuakuplia Saturnuksessa. Antologian nimi, kuten myös kaikkien osioiden nimet, on poimittu sanataidekoululaisten teksteistä. Kaikki sanat ovat siis heidän.
 
Sanojen matka Sanataidevintiltä antologian kansien väliin näyttää jokaisessa ryhmässä hieman eriltä. Pienet sanataidekerholaiset kertovat juttujaan kirjaseikkailuiltaan ja tarinamatkoiltaan – heittäytyvät mielikuvitukselliseen yhteiseen kerrontaan, joka napataan tekstinä talteen siinä hetkessä, kun se syntyy. Itse jo enemmän kirjoittavat sanataidekoululaiset saavat valita oman sanataidekoulussa, kotona tai missä vain kirjoitetun tekstin, jonka haluavat antologiassa julkaistavan. Nuorten sanataideryhmissä on tapana järjestää syyslukukaudella tekstityöpajoja, joissa omista teksteistään saa palautetta kavereilta ja sanataideopettajilta. Tekstien editoimiselle on palautteen jälkeen aikaa. Näitä tekstityöpajan läpikäyneitä tekstejä löytyy tämän vuoden antologiasta useita!
 
Tehtäväni yhteistekstikokoelman toimittajana on koota tekstit kirjoittajilta, tutustua niihin huolella ja löytää jokaiselle niistä sopiva kohta tekstien muodostamassa kokonaisuudessa. Aiheiltaan, yksittäisiltä sanoiltaan tai tunnelmiltaan yhdistyvät tekstit löytävät lukukertojen lisääntyessä toisensa ja otsikkonsa, jonka alle asettua.
 
Tämän vuoden antologian kummikirjailija on J. S. Meresmaa. Hän kiteyttää antologian esipuheessa kirjoittamista mainiosti:
Kirjoittaminen on matka. Ihana, joskus vaikea, elämänmittainen. Kirjoittajan mielikuvitus on kulkuväline, joka ajatusten voimalla vie tutkimusmatkoille mihin tahansa. Se on arvokas aarre, johon oman lisänsä tuo mahdollisuus kertoa matkoista toisille. Lukemalla ja kuuntelemalla muutkin pääsevät osalliseksi ajatuksista, tunteista ja maisemista, joita kirjoittaja on sanoilla piirtänyt.
 
Esipuheessaan J. S. Meresmaa toivottaa myös lukijalle hyvää matkaa, ja matkalle Saippuakuplia Saturnuksessa myös vie! Matka alkaa metsästä. Sammalpeitot syleilevät eksynyttä -jaksossa pienestä siemenestä kasvaa metsiä, joilla on monenlaista asiaa. Matka jatkuu Muihin maailmoihin, jossa, ehkäpä mustan aukon läpi, matkataan avaruuteen, dystopioihin ja puhalletaan saippuakuplia Saturnuksessa.
 
Unen rantakallioilta löytyy haikeita, suloisia ja unenomaisia tekstejä, jonka jälkeen saapuu pimeä. Hämärässä valosi välkkyvät vie lukijan tummempiin tunnelmiin – iltaan ja yöhön. Alkaa sataa lunta, tulee talvi. Lumista talvea kuvaavat tekstit on koottu Lumi ulvoo ulkona -jaksoon.
 
Antologian loppupuolella matka jatkuu fantasiamaailmoihin. Ensiksi tutustutaan erikoisiin tyyppeihin Mulla on supervoima -jaksossa. Sukellus fantasiaan jatkuu Kolme loitsua viiden hinnalla -osiossa. Antologian päättää hullunkurinen, absurdikin Ei siitä sen enempää -niminen osio, mutta ei siitä tässä sen enempää! Sanataidekoulun vuoden 2022 yhteistekstikokoelmaa pääset lukemaan kokonaisuudessaan kulttuuritalo Valveen verkkosivuilta.
 
Sanataidekoulun harrastajat saivat omat painetut kappaleensa antologiasta Värikkäissä naamiaisissa 4. toukokuuta sekä Lumotussa illassa 6. toukokuuta. Saimme nähdä näissä tapahtumissa upeita esityksiä aina runoleikeistä kokonaisuuksiin, joissa harrastajien omista teksteistä punoutui ryhmän yhteinen esitys.
 
On tärkeää, että kirjoittamisen, kertomisen ja sanataiteen aarteen voi jakaa muiden kirjoittajien kanssa. On tärkeää, että jaoitte aarteen myös festivaaliyleisölle. Valtavan suuri kiitos esityksistänne, runoistanne ja muista teksteistänne, joista nyt osa on onneksi talletettu yhteistekstikokoelman kansien väliin. Kiitos sanoistanne – nyt ne ovat myös kaikkien meidän!
 
Ainokaisa Veteläinen
 
Ainokaisa työskentelee kulttuuritalo Valveella Kirjakummina ja sanataideopettajana. Hän on toimittanut vuoden 2022 antologian.
 

Siirry selaamaan Saippuakuplia Saturnuksessa -antologiaa Oulun lastenkulttuurikeskuksen sivuilla https://www.kulttuurivalve.fi/tiedostot/Lastenkulttuuri/Sanataide/Julkaisut/Sanataideantologia_2022_web.pdf

Leave a comment