Surkeaa joululomalukemista

by sanataidekoulu

”Joulu on iloinen hymy pimeässä”, näin voisi todeta joku joulun ystävä. Itse kiinnitän huomioni ennen kaikkea raakaan piparkakkutaikinaan ja pitkään joululomaan, joista molemmista pidän tavattomasti. Siksi onkin mielenkiintoista tai ellen sanoisi peräti pöyristyttävää, että suosittelen teille joululomalukemisiksi Surkeiden sattumusten sarjaa. Kyseessä on Lemony Snicket -nimisen (virkavaltaa pakoilevan) henkilön epämäärinen ja mystinen 14-osainen teos, jonka kenties huonoin puoli on varoitusmerkki: Varoitus silmä näkyvissä! Tämän pitäisi riittää kertomaan, ettei sarja sisällä mitään jouluista, vaan huomattavan määrän tulipaloja ja kuolemaa. Itseasiassa vain kirjassa 10 on lunta ja sekin maustettuna talvisääskillä ja savulla.
 
Toisaalta kurjuudesta ja tuhkatasangoista huolimatta Lemony Snicketin kronikka on koskettava, jännittävä ja eriskummallisen, mutta silti erinomaisen huumorintajun omaava. Tarina voi tuhota joululomasi, mutta saa sinut ainakin katsomaan maailmaa uusin silmin. Epätodellisin ja kummin silmin. Kenties Lemony Snicketin silmin? Ehkäpä vapaaehtoisen silmin? Loppuen lopuksi Surkeiden sattumusten sarjan kaikkia surkeita sattumuksia hallitsee vain yksi silmä, ns. kohtalon silmä. Mutta kenen silmä se on?
 
Kertomuksen alussa Baudelairien kartano syttyy tuleen ja kaikki sisällä olijat menehtyvät. Baudelairen kolme lasta: Violet, 16 v., Klaus, 12 v. ja Sunny, 0,5 v. jäävät orvoiksi. Heidät lähetetään häijyn ja älykkään juopon, Kreivi Olafin hoiviin. Tämä jostain syystä vihaa Baudelairien nimeä enemmän kuin mitään ja päättää ryöstää lasten omaisuuden ja tappaa nämä. Samaan aikaan synkkäpuheinen ja toivoton mies nimeltä Snicket alkaa vanhan valansa tähden selvittää lasten tarinaa ja kirjoittaa sitä ylös.
 
Sarjan henkilöt ja kertoja kiinnittävät huomionsa mitä epätodennäköisimpiin asioihin ja sattumuksiin. Tavallinen arki väännetään oudoiksi salaliittoteorioiksi ja yhteensattumiksi.  Esimerkiksi sarjassa lähes mahtisormuksen asemaa näyttelee tuiki tavallinen sokerikko (Valkoisen Piristeen Kippo). Yksinkertaiset asiat liittyvät toisiinsa muodostaen hämärän pimeydessä häämöttävän kokonaisuuden: ”Totuuden”. Ylevä sokerikko on yksi ilmentymä sille, kuinka sarjan maailmassa jokainen mysteeri liittyy toiseen: jokaisen pöytäliinankin takana on huikea tarina. Päähenkilömme Baudelairen orvot ratkovat salaisuuden salaisuuden perään yrittäessään ymmärtää ”Totuutta”, mutta jokaisen mysteerin takana on vain kaksi uutta.
 
Kertoja Lemony Snicket taas yrittää silmukan kiristyessä ja vihaistenvihaisten ballerinojen takaa ajamana kertoa orvoille ”Totuuden”, mutta saapuu aina liian myöhään paikalle. Miten Baudelairet liittyvät tuohon surulliseen kertojaan? Miksi jokainen kirja päättyy onnettomasti? Mikä on syy taivaanrantaa peittäviin savujuoviin ja maailmaa hallitsevaan kaaokseen ja vihaan? Sarjan voisi oikeastaan nimetä uudestaan Unohdettujen kysymysten sarjaksi.
 
Teoksen maailma on siis sidoksissa mysteereihin, joista muodostuu jokaiseen maailmassa asuvan ihmisen kohtaloon vaikuttava kokonaisuus. Kirjasarjassa sitä ei koskaan selitetä auki, mutta sokerikko on sen yksi ilmentymä. Kertomuksessa on vain huonoja loppuja, mitkä heijastavat ”epätoivoista totuutta”. Kun kirjaa lukee, huomaa, että pahat ja hyvät ihmiset tuntevat toisensa. Lopulta kirjan käsittelemä kirjastojen räjähtelyn, tuhopolttojen ja pahuuden leviämisen aikakausi näyttäytyy uutena tulkintana kirjallisuuden perinteisestä teemasta: Hyvän ja pahan taistelusta.
 
Tulkinta tästä ikiaikaisesta teemasta on hento viritelmä vihjeitä ja puolitotuuksia, joista yhdessä rakentuu huikea tragedia.
 

Sisällysluettelosta:

Päätin liittää vinkkaukseen sarjalle itse laatimani sisällysluettelon. Olen aina henkilökohtaisesti pitänyt sisällysluetteloa kirjan välttämättömänä ominaisuutena, joten kirjoitin lukijalle sellaisen osviitaksi lukukokemukseen. Poikkeuksena kirjakohtaiseen sisällysluetteloon, tässä luettelossa yksi kirja vastaa yhtä lukua. Koko kronikka on jaettu kolmeen osaan, joista jokainen on jaettu omiin alalohkoihinsa (Merkitty roomalaisilla numeroilla). Nämä lohkot taas koostuvat kirjoista.  Vanhan aikaiseen tyyliin kunkin kirjan alle on liitetty lyhyt kuvaus luvun tapahtumista. Se on kuitenkin niin suppea, ettei siitä voi saada spoilereita.
 

Surkeiden sattumusten kronikan sisällys
 
Tarjoillut sokerin kera:
Nietos Harju
 
Ensimmäiset seikkailut
I Tulipalo ja kreivi Olaf
1. osa: Ankea alku eli Surkeiden sattumusten sarjan alkusoitto
-Jossa Baudelairen kartano häipyy savuna ilmaan, vahingossako? Siinä tapaamme myös ensimmäistä kertaa kreivi Olafin (Pahuuden tyyssijan)-
 
II Kolme sukulaista
2. osa: Käärme kammio -Tragedia Herpetologista ja Hirmumyrkyllisestä kyystä-
3. osa: Avara akkuna -Muistutus siitä, miten käy ihmiselle, joka vain istuu, suree, pelkää ja lukee kielioppia-
4. osa: Saiturin saha -Jossa Pomo ottaa Baudelairet töihin-
Näistä kolmesta kirjasta on sanottava tämän verran: Niputin ne yhteen nimikkeellä Kolme sukulaista, sillä ne ovat luonteeltaan samanlaisia. Ne voisi periaatteessa lukea missä tahansa järjestyksessä, sillä ne ovat itsenäisiä murhenäytelmiä. Tämä ei päde enää sarjan kehittyneemmässä vaiheessa, jossa juonet ovat tiukemmin sidottuina toisiinsa. Vaikka tarinoiden henkilöt ja teemat ovat erit, on juonikaava suunnilleen sama:
 
Olafin ilkeys vastaan Baudelairien äly; ja ihmishenget ovat panoksina.
 
VPK
 
I Quagmiren kolmoset
 
5. osa: Omituinen opinahjo -Baudelairet solmivat ystävyydenliiton, jonka myötä VPK alkaa varjostaa tämänkin sarjan jokaista kirjainta-
 
6. osa: Haamuhissi -Jossa kreivi Olaf saa tyttöystävän-
7. osa: Kelvoton kylä -Kertomus ystävyydenliiton kestävyydestä ja Quagmiren muistikirjojen kohtaloista-
 
II Baudelairien pakomatka
8. osa: Painajaisten parantola  -Jossa löydetään pala Snicettien kansiosta-
9. osa: Tihutöiden tivoli -Jossa selviää, mitä VPK tarkoittaa-
 
III Viimeinen turvapaikka
10. osa: Luikurin liuku -Jonka alussa sytytetään kertomuksen toiseksi pahin tulipalo. Jonka keskellä tapaamme miehen, jolla oli parta, muttei hiuksia sekä naisen, jolla oli hiukset, muttei partaa (Eli pahuuden absoluuttiset tyyssijat). Ja jonka lopussa nähdään Snicketin kansio-
11. osa: Synkkä syöveri -Jossa jahdataan Sokerikkoa ja tavataan arvoitus, joka on ”liian hirveä nuorille ihmisille”-
12. osa: Ratkaisun rajoilla -Onko viimeinen turvapaikka oikeasti turvallinen? -Surkeiden sattumusten sarjan päätös
 
13. osa: LOPPU -Olette maailman laidalla nyt, orvot; Sillä LOPUN lopuksi kaikki maailman hyvyys ja pahuus huuhtoutuu näille rannoille-
 
Epilogi
(Joka ei oikeastaan enää kuulu Surkeiden sattumusten sarjaan)
14. osa nimeltään: 14. luku -Jossa uusi elämä on syntynyt;
-jossa on vain lähtöjä;
ja jossa Lemony Snicket on viimein yksin-
 
Lopuksi haluan vielä todeta, että luettuasi teoksen olet epätyytyväinen, pettynyt ja surullinen. Lisäksi lopetus voi herättää vaarallista tiedonjanoa. Siitä huolimatta suosittelen lukemaan.
 
Surkeaa lukukokemusta!
 
Terveisin: Nietos Harju

Nietos harrastaa sanataidetta Väki-ryhmässä ja hän suoritti 9. luokan TET-harjoittelunsa sanataidekoulussa.