Isoksi saa kasvaa omassa rauhassa – Ajatuksia elokuvasta
Aamun iso huivi yhdistelee dokumenttia tarinaan ja animaatiota elävään kuvaan. Lopputuloksena on pienten sanataiteilijoiden mielestä ”rauhallinen, kiva ja luonnollinen” elokuva. Pieni Aamu-tyttö kulkee kettunsa kanssa etsimässä vastauksia suuriin kysymyksiin: Mistä voi löytää maailman? tai Miten voi kasvaa isoksi? Lasten sanoittama luonnollisuus kätkee sisäänsä kaunista luontokuvaa – elävänä ja animoituna sekä paljon eläimiä. ”Parhaiten mieleen jäi ne porot, koira, muurahaiset, karhut ja koko metsä.”Elokuvassa on vahvasti läsnä luonnon kiertokulku sekä ihmisen elämänkaari heräävästä luonnosta kasvamiseen, kukoistamiseen sekä kuolemaan ja luopumiseenkin. Elokuva käsittelee suuria aiheita lempeästi ja kohderyhmälle sopivasti kauniin kuvituksen sekä rauhallisen musiikin kuljettaessa tarinaa.
Elokuvassa puhuttu saamen kieli ei ollut helposti tunnistettavaa. Lapsikatsojat veikkasivat, että elokuvassa puhuttu kieli oli ”norjaa, ruotsia, venäjää, englantia, svenskaa tai siansaksaa.” Kuvauksessa mainittu jättiläinenkään ei ollut yhtään pelottava: ”Sehän oli ihan tavallinen ihminen ja se Aamu vain oli kuvattu silloin ihan pieneksi.”
Elokuvan edetessä isoäidin huivi valmistuu ja lapsilla jäi mieleen, miten se lopulta laskeutui lopulta Aamun harteille. Aikuiselle katsojalle huivin kudelmissa välkkyivät elämänviisaus, lempeys, turvallisuus, aika, yhteiset muistot sekä rakkaus, johon isovanhemmat haluavat lapsenlapsensa kietoa isoksi kasvamisen polulla.
*) Pääsimme katsomaan suomeksi dubatun version. Festivaaleilla ikäraja on 8+ , koska elokuva on tekstitetty ja vaatii siis lukutaitoa katsojaltaan.
6-vuotiaiden sanataidekerho eli
Elina, Hilla, Olli, Enni, Helkky, Otso, Arne, Fanni, Lilli, Eemeli sekä Annis ja Emma
AAMUN ISO HUIVI
Kanada 2020
42 min
yli 8-vuotiaille
Esitys:
ke 18.11. klo 19.30 Studio