Unohdettujen kirjojen polkuja

Tässä oiva kesähaaste aikuiselle: mieti mikä kirja oli sinusta lapsena niin hyvä, että se on ihan mahtava vieläkin. Mieti kirja, jonka harva nykylukija tuntee ja joka löytyy kirjaston varastosta. Käy lainaamassa se lapsellesi tai nuorellesi ja lue taas itsekin. Oi kesä, oi kirjasto ja parhaus. Lisälukemistoksi enemmän tai vähemmän unohdettuja helmiä:
 
Otfried Preusler, Mustan myllyn mestari, suom. Mikko Kilpi, WSOY 1978. Keskiajalle sijoittuva Mustan myllyn mestari kertoo noituutta harjoittavasta mylläristä ja hänen kahdestatoista rengistään. Tarina alkaa, kun nelitoistavuotias Krabat-poika saa unessa mustilta korpeilta käskyn pestautua myllyyn oppipojaksi. Varoituksista huolimatta Krabat tottelee. Hän oppii auttamaan myllyn töissä ja tekemään taikoja. Taikuudella on kuitenkin hintansa. Pian Krabatille selviää, ettei voisi lähteä myllyltä, vaikka tahtoisikin. Pian hän tahtoo. Kirja on todella pelottava mutta ei kauhukirja. Rengit pitävät myös hauskaa taikuudella. Krabatin kolme vuotta myllyssä kerrotaan pieninä tarinoina, hieman kuin legendoina tai huhuina, jotka voisivat kiertää myllyn tapahtumista. Kirja kuvaa taikuutta hyvin eri tavalla kuin useimmat kirjat tällä hetkellä. Lukiessa minulle tulee tunne, että juuri tällaista taikuus keskiajalla saattoi olla. Juuri tällaista. Siksi Mustan myllyn mestari on hieno historiallinen romaani ilman sen kummempaa ankkuroitumista historiallisiin tapahtumiin. Ja loppuratkaisu on huikea. Alussa ja lopussa sataa lunta.
 
Eva Ibbotson, Pelastakaa kummitukset, suom. Marikki Makkonen, WSOY 1979. Harvoin tullaan ajatelleeksi, että ympäristötuhon aikakausi on vaarallinen myös kummitusten ektoplasmalle. Puhumattakaan siitä, että vanhoja linnanraunioita muutetaan museoksi tai (usko tai älä!) hotelleiksi, kuten käy kirjan kummitusperheen kodille. Pelastakaa kummitukset on kirjoitettu seitsemänkymmentäluvun alussa, jolloin oltiin huolestuneita roskaamisesta ja myrkyllisistä yhdisteistä, mutta ilmastonmuutosta ei juuri osattu pelätä. Silti kirja tuntuu hyvin ajankohtaiselta. Kummitukset joutuvat pakolaisiksi ja kierojen ennakkoluulojen kohteiksi uutta kotia etsiessään. Pelastakaa kummitukset on minulle rakas kirja, ihana ja jännittävä. Sen erilaiset kummitukset ovat hykerryttävän karmivia. Pelastakaa kummitukset on kuin leikki, jonka ei toivoisi loppuvan.
 
Marjatta Kureniemi, Kuinka Kum-Maa on kaikkialla, Tammi 1954 Onnelin ja Annelin tekijän ehkä jo hieman unohtuneessa klassikossa tapetin kuviot, repeämät ja tahrat heräävät eloon. Päähenkilö Pau joutuu makaamaan yksin omassa huoneessaan ensin kamalan hinkuyskän ja sitten vielä kamalamman keuhkokuumeen vuoksi. Mutta hänen mielikuvituksensa pelastaa hänet, kun tapetista hyppää esiin prinsessa Lilaloo. Kutistusloitsun avulla prinsessa vie Paun seikkailulle Kuinka Kum-Maahan, joka sijaitsee paitsi huoneen tapeteissa myös katossa, lattiassa ja kaapinovissa, siis ihan kaikkialla minne sängyssä maatessa näkee. Kirja on viehättävä vanhanaikainen satu prinsessoine ja prinsseineen. Ennen kaikkea sen riemullisuus syntyy huikaisevasta tunteesta, että tarinat ovat joka puolella läsnä. Maailma on ihmeellinen. Ja jos ei ole, sen voi kuvitella sellaiseksi. Kirjoittavalle ihmiselle Kuinka Kum-Maa on kaikkialla on tietysti pakollista luettavaa. Minkä vain voi kuvitella eläväksi. Tylsyys on erittäin hyvä asia, koska se avaa tilan kuvittelulle. Ja ehkä myös koronaan sairastuminen voisi saada ihmisen rakastumaan maailmaan uudestaan. Ehkä se tapahtuu tänä kesänä.
 
Reetta Niemelä & Inna Hirvonen, Kakaduu, ntamo 2009 Tuntuu, että tuotteliaan lastenkirjailija Reetta Niemelän kirjoittama ja Inna Hirvosen kuvittama Kakaduu ei oikein koskaan saanut ansaitsemaansa huomiota. Siksi tahdon kertoa siitä nyt. Kakaduu koostuu pelkistä nonsense-runoista. Niemelä kirjoittaa höpöhöpökielellä, joka ei ole suomea mutta kuitenkin niin lähellä sitä, että saa mielikuvat välähtelemään lukijan päässä. Kirjan ilmestyessä kymmenvuotias Hirvonen on piirtänyt, mitä runoista on päähän pälkähtänyt. Kuvitusta on hauska verrata omiin mielikuviin. Niemelän kieli pomppii ja tuudittaa. On tärkeää, että lastenrunot voivat olla myös tällaisia. Myös aikuistenrunoilijan kannattaa lukea Kakaduu. Höpöhöpökielellä voi puhua kun on niin surullinen, niin iloinen tai peloissaan, että sanat eivät riitä. Jotenkin se antaa toivoa. Jos et tahdo kirjoittaa kokonaista kirjaa näin, kirjoita höpöhöpö(tai tositosi)kieltä sinne tänne teksteihisi. Koska  Lulla siivettää./ Lulla Jallattaa ku koraffi!/ Lulla pettulipuinen./ Lulla omanen ommu.


 
Timo Harju
 
Timo työskentelee Oulun lastenkulttuurikeskuksessa sanataideopettajana ja kirjoittaa kirjoja

Leave a comment