Kirjojen polkuja kesään
Laura Ertimo & Satu Kontinen: Lumotun maan kartasto (S&S 2020) Lumotun maan kartasto koostuu kymmenestä tuiki erilaisesta maailmankartasta. Mukana on esimerkiksi tuulten, merenalaisten seutujen ja ihmisten pikkuväestä kertomien tarinoiden kartat. Jokaista karttaa edeltää kiehtova teksti sen aiheesta. Kirja on eittämättä tietokirja: Kaikki kerrottu perustuu eri alojen tieteeseen. Itiökasvien sekä paljas- ja koppisiemenisten kasvien kehittyminen maapallolla selitetään harvinaisen ymmärrettävästi. Kirja on myös taidekirja. Ja ennen kaikkea kirja on taidekirja: Kartat eivät välitä tietoa mahdollisimman selvästi, tehokkaasti ja tylsästi. Ne ovat upeita. Ne ovat kuvataideteoksia. Ne kuhisevat tietoa. Lumotun maan kartasto saa pakahtumaan maapallosta, joka kuhisee elämää, sitä joka on nyt, sitä joka on kadonnut ja sitäkin joka on vaarassa kadota. Sanataiteilijan kirja saa tuijottelemaan kauas ja miettimään karttoja, joita voisi vielä piirtää, ja tarinoita kartoista, jotka odottavat kertomista.
Aura Nurmi (toim.),Voidaan puhua jossitellen (Kosmos 2019) Jos luet tämän kirjan, voit kuvitella itsesi lavarunousklubille, jossa säkenöidään. Jos luet tämän kirjan, voit kuvitella itsesi nuorisovankilaan, jossa selvitään hengissä kirjoittamalla. Jos kirjassa päästetään ääneen kaksikymmentä nuorta, runot ovat keskenään todella erilaisia. Jos kirjoittajina ovat nuoret, aikuisten kannattaa lukea. Jos aikuisten kannattaa lukea, myös nuorten kannattaa lukea. Jos runot ovat mytologisia. Jos runot ovat räppiä. Jos runot itkettävät. Jos runossa ihminen voi muuttua kalaksi. Jos voi kirjoittaa itsensä vapaaksi.
Veera Vähämaa & Keanne van de Kreeke: Muistoroiston jäljillä (Myllylahti 2020) Etsivätoimisto Muro ratkoo epätavallisia rikoksia tämän päivän Turussa, sen kaduilla, kellareissa ja viemäreissä. Muron etsivät ovat paljon nähnyt merimies Mursu-vaari sekä Rodi-rotta. Muistoroiston jäljillä aloittaa toimistosta kertovan uuden lasten dekkarisarjan. Ensimmäinen toimeksianto vie mursun ja rotan vanhusten hoivakotiin tutkimaan kadonneiden esineiden arvoitusta. Jokainen hoivakodissa vähänkin aikaa viettänyt tietää, että siellä hoidetaan muistisairaita ja muistisairailla on tavaroita hukassa tämän tästä. Mutta tällä kertaa katoamisten taustalla ei olekaan vanhusten huonomuistisuus vaan pirullinen juoni. Kirjan ihmisvanhukset ovat samaan aikaan sekä hyvin tunnistettavia että eriskummallisia. Kirjassa leijuva jännittävä tunnelma ei synny vain ratkaistavasta arvoituksesta vaan sen vahvoista henkilöhahmoista. Millaisia henkilöhahmoja sinä tahtoisit kirjoittaa vanhainkotiin? Keneen tahtoisit siellä tutustua? Entä millainen hahmo olisi kiinnostavaa kohdata viemärissä? Kenet olisi hurjaa löytää omasta jääkaapistaan?
Emilia Erfving: Kasa (Lasten keskus 2020) Ollapa Kasa! Emilia Erfvingin kauniissa pienessä kirjassa seurataan Kasaa metsässä. Vuodenajat vaihtuvat Kasan ympärillä ja talvella peräti siili tekee pesän Kasan sisään. Kasalle on piirretty silmät, mutta muuten se on tosiaankin silkka röykkiö neulasia, lehtiä, terhoja, tatteja, varpuja. Kasa ei tee mitään. Se vain on paikoillaan vuodesta toiseen ja havainnoi ympäristöään. Kasan kautta lukija (ja pieni ääneen luetun kirjan kuuntelija) voi eläytyä luonnon hitaaseen ja kiireettömään rytmiin, jossa kaikki toistuu. Kasaan on jostain syystä helppo samaistua. Kenties paljon helpompi kuin puuhun, kiveen tai kettuun. Ne ovat niin erilaisia elämänmuotoja kuin ihminen. Mutta kukapa ei välillä kokisi olevansa kasa? Kasa työpaikalla. Liikkuva kasa ruokakaupassa. Kasa pihakeinussa tai yksin omassa huoneessa. Näistä kasoista kirjassa ei tosin sanota halaistua sanaa. Siellä ollaan metsässä ja tunnetaan luonnonelementit syvällä neulasissa asti.
Kirsti Kuronen: Merikki (Karisto 2019) Merikki on säeroomaani. Säeromaani on mielenkiintoinen genre, jota Kirsti Kuronen on muutaman muun kirjailijan kanssa kirjoittanut myös Suomen kirjallisuuskentälle. Genressä romaanin tarina kerrotaan runoista tutuilla riveillä eli säkeillä. Merikissä on intensiivinen ja helposti seurattava tarina, jonka olisi voinut kirjoittaa myös perinteiseksi nuortenromaaniksi. Mutta nyt kun se on säkeinä, sivuille jää enemmän valkeaa paperia, enemmän tilaa ajatella, enemmän vapautta. Ja säkeet sanovat napakasti. Merikki on samaan aikaan ihanan ilmava ja iskevä kirja. Se herättää halun kirjoittaa säeromaania itsekin, melkein mistä aiheesta vain. Merikki kertoo kesästä seitsemännen ja kahdeksannen luokan välillä, pitkästä lapsuudesta joka on jatkunut siihen asti ja eräänlaisen ystävyyden lopusta. Kiehtovaa kirjassa on, että päähenkilö, johon lukijana samaistuin, paljastuu välillä melko itsekkääksi. Se tuntuu todelta. Ja erityisen kiehtova on kirjan loppu josta tulee mieleen Bo Carpelanin teos Ovella kohtaat itsesi. Mitä kirjan lopussa sinun mielestäsi tapahtuu? Miten se voisi jatkua?
Laura Ruohonen, Erika Kallasmaa & Petri Kummela: Otus opus Otava 2020 Laura Ruohosen kirjoittamassa ja Erika Kallasmaan kuvittamassa uudessa runokirjassa on hillittömät bileet meneillään, aivan niin kuin Ruohosen ja Kallasmaan aiemmissakin teoksissa. Ruohosen kieli svengaa. Alku-, loppu- ja sisäsointuja riittää mutta ne eivät suinkaan tallusta lukijan eteen tylsän säännöllisesti. Räyhäkkyydestä ei tingitä. Tällä kertaa runoissa on myös aiempaa enemmän rauhaa ja kauneutta, mikä tekee niistä parempia. Kevyt kuin ajatus / kirkas kuin muisto. / Kolibri, ilmojen kukka / liljassa nukkuu ja kuorsaa. Kirjan aiheena ovat kissaa pienemmät todelliset otukset. Kirjalla on erityinen syntyhistoria: kitaristi Petri Kummela on jo vuodesta 2007 asti pyytänyt ystäviltään eri puolilta maailmaa miniatyyrisävellyksiä näistä pienistä eläimistä ja ötököistä. Sävellykset ovat kuunneltavissa kirjasta löytyvällä qr-koodilla. Jokaisesta otuksesta on siis kitarakappale, runo, kuvitus ja vielä kiinnostavaa tietoa esimerkiksi saalistamisesta, elinpaikoista tai kakkaamistavoista. Luonto on pysähdyttävän ihmeellinen. Ja lasten kanssa on kivaa pitää riehuntabileitä.
Timo Harju
Timo työskentelee Oulun lastenkulttuurikeskuksessa sanataideopettajana ja kirjoittaa kirjoja.
