Satuja pahoihin paikkoihin
Pyöräilin kovalla vauhdilla kevään läpi Tuiran patosiltaa pitkin, kun puhelimeni soi. Puhelimesta kuului psykoterapeutti Pirjo Ervastin ääni. Hän kysyi, haluaisinko kirjoittaa Ensi- ja turvakotien liitolle satukirjan, joka käsittelisi eron jälkeistä vainoa. Se olisi osa vainon kokijoita auttavaa Varjo-hanketta. Voi, tietenkin halusin! Olin aiemmin tehnyt eri yhteisötaidejuttuja Oulun ensi- ja turvakodissa ja tutustunut siellä Pirjoon. Tuntui isolta kiitokselta tehdystä työstä, että hän luotti minuun niin paljon, että pyysi kirjoittamaan satukirjan, jota luettaisiin Ensi- ja turvakodin vaativassa asiakastyössä.
Tuona keväänä 2016 kävimme Pirjon ja toisen psykoterapeutin Pia Marttalan kanssa keskusteluja siitä, mitä lapset joutuvat eron jälkeisessä vainossa kohtaamaan. Aina vanhempien vaikeudet eivät ratkea, kun he eroavat. Toinen vanhempi voi jatkaa väkivaltaa ja sillä uhkailua niin, että muu perhe joutuu pakenemaan toiselle paikkakunnalle, kenties useammankin kerran. Ja vaikka väkivalta ei olisi niin suoraa, että pakottaisi pakenemaan, voivat lapset silti elää pelon piirissä. Toinen vanhempi saattaa esimerkiksi kierrellä kodin lähellä ja soitella outoja puheluita. On myös paljon naamioitua vainoa, jota ei aina sellaiseksi tunnisteta. Vainoaja voi näennäisesti olla hyvin kiinnostunut huolehtimaan yhteisistä lapsista mutta käyttääkin heitä vakoillakseen ja kontrolloidakseen entistä kumppaniaan.
Pirjolta ja Pialta kuulemani kipeät anekdootit tilanteista, joihin todelliset lapset olivat joutuneet, alkoivat elää mielessäni satuina. Saduissa niihin sai tunnekosketuksen. Tein aihiot kahdeksaan satuun, joista valitsimme yhdessä neljä. Kirjoitin satujen ensimmäiset versiot, keskustelimme, kirjoitin lisää. Satujen ensiversioista sain myös palautetta Varjo-hankkeen asiakkailta, vainoa kokeneilta lapsilta ja aikuisilta.
Taiteilijan paikka
Minulle oli tärkeää, että sadut olivat satuja. Eivätkä mitään terapiaksi ovelasti naamioituja satuja vaan satuja. Niissä seikkailee leppäkerttuja, syömäreitä ja ihmeellisiä kameleontteja. Niissä matkustetaan pahvilaatikoissa, päädytään kuuhun ja tutustutaan revontuleen. Siksihän minua pyydettiin mukaan, että vaikeista asioista voisi lukea ja jutella satuina. Joskus niille vaikeille asioille ei löydy sanoja muuten. Ja vaikka lähtökohtana oli eron jälkeinen vaino, satujen voi ihan yhtä hyvin tulkita kertovan tuiki tavallisista eroista. Tai sitten ne eivät kerro eroista laisinkaan. Niissä on jännittäviä (ja toivottavasti myös hauskoja) seikkailuja, joihin jokainen eläytyy tavallaan. Satujen pahoissa paikoissa voi lukijalla olla tosi kivaa.
Moniammatillisessa työryhmässä oli turvallista. Koska minulla oli asiantuntijoiden tuki, minun ei tarvinnut kirjoittaessani miettiä, mitä joku ulkopuolinen tekstistäni sanoisi ja olinko kenties ymmärtänyt kaiken ihan väärin. Saatoin keskittyä kirjoittamiseen, siihen lapseen, joka pelkää vanhemien välissä. Hänelle kerroin satua. Tällaista moniammatillista yhteistyötä tehdään kaunokirjallisuudessa käsittääkseni melko vähän. Kenties työryhmä nähdään taiteilijan vapauden ja siten vakavasti otettavan taiteen esteenä? Ehkä tilaustyön vaistomaisesti ajatellaan kumpuavan vähemmän taiteilijasta itsestään ja siten olevan vähemmän taidetta? Jotenkin on unohdettu, että monet merkittävät teokset taiteen kaanonissa ovat olleet tilaustöitä. Minä kuitenkin koin, että turvallisessa työryhmässä oli helpompi uskaltaa kirjoittaa väkivallasta kuin yksin. Saduista tuli herkempiä.
Tärkeää moniammatillisuudessa on myös, että sen avulla kirjoitus voi kantautua lukijoille, joita se muuten ei tavoittaisi. Satuja Kameleontille ja muita satuja sinulle julkaistiin 2017. Se päätyi ja päätyy Ensi- ja turvakotien julkaisuna kirjastojen lisäksi myös vainon uhreille, jotka kenties eivät olisi löytäneet perinteisen kustantamon kirjaa. Ihanaa oli, että sain valita tulevalle teokselle kuvittajan. Tein listan lastenkirjojen kuvittajista, joiden kanssa haluaisin työskennnellä. Otin yhteyttä Nina Haikoon. Ilokseni hän tahtoi mukaan. Pyysin Ninaa erityisesti hänen tekemiensä Kaarina Helakisan satujen kuvitusten vuoksi. Minusta hänen sekatekniikalla tekemissään kuvissa oli sellaista satujen syvyyttä, jota etsin kirjoittamalla. Olin oikeassa. Nina kuvitti kirjaamme syviä, suojaavia maailmoja. Seikkailulisä kirjaan tuli, kun taittaja Riikka Kontio ehdotti, että muotoilisimme tekstiä. Yhdessä asettelimme tekstiä välillä kiemuroiksi, välillä puiksi ja pilviksi.
Muita satuja sinulle
Kirjailijana opin prosessista paremmin taas tämän: pitää muistaa, kenelle kirjoittaa. Yksin työhuoneella päädyn helposti kirjoittamaan kirjallisuuskriitikolle tai mielipidevaikuttajalle. Se tapahtuu niin huomaamatta. Saa heillekin kirjoittaa, mutta ratkaisevaa on, teenkö sen itseni vuoksi vai heidän vuokseen. Jos teen taidetta itseni vuoksi, pyrin lähinnä saamaan hyväksyntää. Kun kirjoitan lukijalle lukijan vuoksi, en yritä saada häneltä jotain tiettyä reaktiota, itkua tai naurua tai viihtymistä tai pelastumista tai mitä ikinä. En kontrolloi häntä. Taiteilija on palvelija. Moniammatillisessa työryhmässä on helpompi olla taiteilija. Jos kirjoittaa lapselle, ei kannata kirjoittaa kohderyhmälle vaan lapselle.
Ajatus pätee minusta lastenkulttuuriin yleisemminkin. Ei pidä tehdä mitään kohderyhmälle vaan aina oikeille lapsille ja yhdessä heidän kanssaan. Heitä täytyy ajatella. Helpompaa se tietenkin on vaikkapa sanataideryhmässä, kun lapset tapaa viikoittain. Mutta asiasta kannattaa silloin tällöin muistuttaa itseään, ettei taiteen kipinä talloudu arkeen. Joskus taiteen kipinä on pieni ja huomaamaton mutta se sytyttää palamaan. Harva syttyy palamaan sanasta kohderyhmä.
Vainosatujen kanssa muistin, millaista oli olla lapsi ja kuunnella satua. Siitä muistin paikasta, hyvin läheltä, yritin puhua lapselle, joka joutuu selviämään vanhempien riidoista. Tietenkin olin kirjoittajana myös aikuinen. Kenties siksi kirjoitin koko ajan vainoon osalliselle aikuiselle myös.
Olen ollut valtavan iloinen siitä, että satukirja muuttui Akseli Klonkin mahtavaksi Satu K -näytelmänä viime syksynä. Ammattilaisten kantamina hyvät asiat kantautuvat eteenpäin. Satu K on hyvällä tavalla jännittävä ja suuresti hauska ja kekseliäs näytelmä. Ja nyt yksi sen saduista on katsottavana ValveLivessä
Timo Harju
Timo on oululainen kirjailija ja sanataiteilija, joka työskentelee Oulun lastenkulttuurikeskuksessa
Akseli Klonkin Syömäri – ote näytelmästä Satu K sekä Timo Harjun kirjailijatapaaminen Kun sanat loppuvat, kirjoita satu saavat ensiesityksensä to 7.5. klo 10 alkaen ValveLivessä. Molemmat ovat katsottavissa vuoden 2020 loppuun saakka.
