Tagged Timo Harju

Satuja pahoihin paikkoihin

Pyöräilin kovalla vauhdilla kevään läpi Tuiran patosiltaa pitkin, kun puhelimeni soi. Puhelimesta kuului psykoterapeutti Pirjo Ervastin ääni. Hän kysyi, haluaisinko kirjoittaa Ensi- ja turvakotien liitolle satukirjan, joka käsittelisi eron jälkeistä vainoa. Se olisi osa vainon kokijoita auttavaa Varjo-hanketta. Voi, tietenkin halusin! Olin aiemmin tehnyt eri yhteisötaidejuttuja Oulun ensi- ja turvakodissa ja tutustunut siellä Pirjoon. Tuntui…

Rohkeudesta kirjoittaa lukijoille

Valveen sanataidekoulun lukuvuoden 2016-2017 tekstiantologia Hattarakaduilla, kullankujilla on julkaistu. Mitä ajatuksia antologia herättää minussa Kameleontin, sanataidekoulun vanhimpien oppilaiden ryhmän ohjaajana? Olen usein ajatellut, että kirjoittamisessa tarvitaan sekä iloista itsekritiikittömyyttä että ankaraa itsekritiikkiä. Kumpikin on tärkeää. Kun luo tekstiä tässä ja nyt, on hyvä antaa vain tulla. Ei tarvitse tietää, onko teksti hyvää vai huonoa, saa…