Valokeilassa ohjaaja Moonika Siimets

Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin yhtenä teemamaana on tänä vuonna juhlavuottaan viettävä 100-vuotias Viro. Avajaiselokuvana nähdään festivaalin lastenelokuvien sarjassa kilpaileva elokuva Pikku toveri. Valveen sanataidekoulun 11–13-vuotiaiden sanataideryhmä pääsi haastattelemaan sähköpostitse elokuvan ohjaajaa Moonika Siimetsiä.

 
Moonika Siimets on virolainen elokuvaohjaaja, joka on ohjannut useita dokumentteja ja monia lyhytelokuvia. Pikku toveri on Siimetsin ensimmäinen kokopitkä elokuva. Kaikista ohjaamistaan elokuvista Siimets ei osaa valita omaa suosikkiaan. “Jokainen elokuva, jonka olen tehnyt, on minulle tärkeä ja ne ovat kaikki opettaneet minulle jotain. Rakastan niitä yhdenveroisesti. Ne ovat minulle kuin lapsia, ja jokaisella on paikka sydämessäni”, Siimets kirjoittaa.

 
Kerholaisia mietitytti, mikä Siimetsin haaveammatti oli lapsena. Ohjaaja kertoo, että ollessaan kaksivuotias hän halusi olla vallankumouksellinen kommunisti Lenin. “Viro oli tuolloin venäläisten miehittämä ja asuimme Neuvostoliitossa. Leniniä ihailtiin, kuvia ja patsaita oli joka paikassa ja silloin jopa laulettiin, kuinka Lenin on hyvä ja viisas mies joka rakastaa lapsia. Minä pidin siitä laulusta”, Siimets kertoo. “Tuohon aikaan lapsille ei kerrottu, ettei se ollut totta ja ettei Lenin ollut ollenkaan hyvä ihminen ja teki pahoja asioita.”

 
Pian sen jälkeen, kun Siimets näki Joutsenlampi-baletin, hän kertoo unohtaneensa Leninin ja alkaneensa unelmoida ballerinan urasta. Myöhemmin hän tahtoi olla taiteilija, koska hän rakasti piirtämistä, sen jälkeen journalisti, kirjailija ja sitten näyttelijä. (Kuten eräs kerholainen sanoi, ehkä Moonika lopulta päätyikin tekemään kaikkea näitä.)

 
Miten Siimets sitten kuitenkin päätyi ohjaajan ammattiin? “Kun olin 17-vuotias, menin nuorten näyttelijöiden työpajaan kotikaupungissani Tartossa. Siellä ymmärsin, että ohjaaminen ja tarinoiden kertominen on enemmän minun juttuni. Aluksi opiskelin TV-sarjojen ohjausta, mutta sen jälkeen, kun näin Andrei Tarkovskin ohjaaman elokuvan Peili, Sulev Keedusin Georgican, Emir Kusturican Musta kissa, valkoinen kissa ja Lars von Trierin Breaking the waves – Aallonmurtaja, olin täysin lumoutunut ja aloin ajatella, että tarinoiden kertominen elokuvien kautta on mielenkiintoisempaa ja jännittävämpää kuin TV-sarjojen tekeminen.” Tämän jälkeen Siimets vaihtoi pääaineekseen elokuvaohjaukseen, ja muistelee, että ollessaan ensimmäisen kerran elokuvalavasteissa hän tiesi sydämensä kuuluvan elokuville.

 
Siimets kertoo, että ohjaajan työssä tarvitaan monenlaisia taitoja ja että ohjaajaksi haluavan täytyy opiskella ja elää. “On hyvä matkustella, kuunnella ihmisiä ja heidän tarinoitaan, lukea ja kokeilla eri töitä. Vaikeat ja hyvät kokemukset ovat tärkeitä työkaluja ohjaajalle”, Siimets kuvailee. Kokemusten ja opintojen lisäksi ohjaamiseen tarvitaan tarinankertojan ja johtajan taitoja ja on hyvä osata kirjoittaa. Lopuksi Siimets muistuttaa, että ohjaaminen on pitkä prosessi, eikä suinkaan helppo sellainen. Siinä piilee myös ohjaamisen suola: “En kyllästy ikinä, eikä tässä työssä synny rutiineja”, Siimets kirjoittaa.

 
Kerholaisia kutkutti myös tietää, pomottaako ohjaaja koskaan ohjaamansa elokuvan näyttelijöitä. Tähän Siimets vastaa, että hän yrittää kovasti välttää sitä. “Elokuvan teko on ryhmätyötä, saman energian jakamista. Se on kuin keho, jossa kaikki sisäelimet ovat tärkeitä.” Siimetsin mielestä ohjaaja ei voi ajatella olevansa parempi tai tärkeämpi kuin näyttelijät tai muut elokuvan parissa työskentelevät, vaan kaikkien on elokuvaa tehdessä luotettava toisiinsa – myös näyttelijöiden on pystyttävä luottamaan ohjaajaan. “Et voi luottaa ihmisiin, joita pelkäät tai jotka kohtelevat sinua huonosti”, Siimets huomauttaa.

 
Kysyttäessä elokuvan Pikku toveri lempikohtausta Siimets toteaa, että mieluisia kohtauksia on paljon, muiden muassa kohtaus, jossa elokuvan päähenkilö Leelo on yksin kotona ja hänelle saapuu vierailija, sekä kohtaus, jossa Leelo on saarella isänsä kanssa, ja he alkavat laulaa. Kysyttäessä elokuvan lempihahmoista ohjaaja jatkaa, ettei voi sanoa, ketkä hänen lempihahmonsa ovat. Kaikki hahmot ovat hänelle tärkeitä, ja vaikka he vaikuttaisivatkin ilkeiltä tai pelottavilta, ohjaajan ja näyttelijöiden täytyy Moonikan mukaan ymmärtää hahmojen motiivit, haaveet ja toiveet. “On mahdotonta työskennellä, jos heidät tuomitsee.”

 
Haastattelun kysymykset laativat Tarmo, Henni, Lotta, Saaga, Aada, Vivika, Kaisla, Aleksis, Julius, Veera, Roosa ja Loviisa 11–13-vuotiaiden sanataideryhmästä, ja jutun koostivat ryhmän ohjaajat Mari ja Ainokaisa.
 
 
PIKKU TOVERI Viro 2018   100 min
Suomen- ja englanninkielinen tekstitys
Suositus: yli 9-vuotiaille
 
Näytökset:
Ma 12.11. klo 18.00 Valvesali
To 15.11. klo 9.00 Tietomaa, paikalla ohjaaja Moonika Siimets | KOULULAISNÄYTÖS
Pe 16.11. klo 10.45 Plaza 2, paikalla ohjaaja Moonika Siimets | KOULULAISNÄYTÖS

Leave a comment