Pääosassa lapset ja lapsenmieliset
Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvafestivaali pyörähtää käyntiin ensi viikolla 37:nnen kerran. Kattaus on runsas ja houkutteleva tänäkin vuonna: sykähdyttävää katsottavaa löytyy kaikenikäisille ja moneen mielitekoon. Valokeila kävi nykimässä festivaalin taiteellista johtajaa Anna Asplundia hihasta hyvien elokuvavinkkien toivossa. Ja niitähän tulikin sitten hihan täydeltä.
– Kirahvikamuni ja Eläinetsivät ovat varmasti pienten mieleen, Anna vinkkaa. Nähtävillä on filmikopioina myös virolaisia animaatioklassikoita 1960–80-luvuilta. Myös musiikkiaiheisia elokuvia on tänä vuonna useampia, esimerkiksi ruotsalainen nuortenelokuva Los Bando. Historiasta kiinnostuneille suosittelen tsekkiläiselokuvaa Paljain jaloin, jossa eletään toisen maailmansodan aikaisessa Tsekkoslovakiassa. Samaan aikaan sijoittuu myös tosipohjainen saksalaiselokuva Selviytyjät, jossa neljä juutalaista kertoo, miten he onnistuivat selviytymään vainoista piilottelemalla Berliinissä.
Yksi tämän vuoden erikoisteemoista liittyy satavuotissynttäreitään juhlivaan Viroon, josta tulee myös lastenelokuvien kilpasarjan avajaiselokuva Pikku toveri. Moonika Siimetsin ohjaama elokuva pohjautuu Leelo Tungalin omaelämäkerrallisiin romaaneihin ja käsittelee Viron neuvostoajan kipeitä tapahtumia pienen lapsen näkökulmasta.
– On tärkeää, että näistä vaikeista asioista puhutaan. Vaikka aihe on historiallinen, elokuva antaa pontta käsitellä myös nykyaikaan liittyvää yhdenmukaisuuden painetta: mikä meidän ajassamme aiheuttaa häpeää ja vaikenemista, ja mistä tulevat paineet kuulua tiettyyn viiteryhmään tai käyttäytyä tietyllä tavalla. Normit vaikuttavat elämässämme voimakkaasti kaikkina aikoina.
Normien kyseenalaistamista nähdään ruotsalaisräppäri Silvanasta kertovassa dokumenttielokuvassa, jossa kuuluviin nousee maahanmuuttajien ja seksuaalivähemmistöjen ääni. Elokuvan aluksi nähdään minidokumentti, jossa esiintyy hollantilainen tyttöräppäri Si-G.
– Paitsi teemansa puolesta, myös musiikillisesti leffa on todella vahvatunnelmainen ja vaikuttava, Anna kehuu.
Omaäänisyys tulee esille myös Girl Power -lyhytelokuvakoosteessa, joka nimensä mukaisesti tuo esille tyttönä elämisen haastepisteitä eri tilanteissa ja toimintaympäristöissä. Sophie Böschin Kaato tarkastelee teini-ikäisen tytön roolia perinteisen miehisessä hirviporukassa, ja ruotsalainen Juck [Thrust] -lyhytelokuva kyseenalaistaa naisiin liittyviä stereotyyppisiä odotuksia. Koulupukuun pukeutuneiden naisten performatiivinen tanssiryhmä haluaa määritellä itse oman kehonsa rajat ja rikkoa siihen liittyvää häpeää.
– Tämä ei ole helppo katsottava, mutta juuri siksi se kannattaa nähdä. Tällaiset elokuvat herättävät ajattelemaan uudesta näkökulmasta. Elokuva voi opettaa paljon, kun sitä tulee katsomaan avoimin mielin, Anna pohtii.
Girl Power -lyhytelokuvasarjaan kuuluu myös irlantilainen Kasvu, jossa Alice-tytön varttumista seurataan oman huoneen peilin kautta vauvasta nuoreksi aikuiseksi.
– Elokuva tuo koosteeseen kepeyttä, mutta mukana on vahva sanoma: myös vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja antavat ihmiselle mahdollisuuksia kasvaa ja muuttua.
Maailmanpyörä-sarjasta Anna nostaa esiin väljästi tositapahtumiin perustuvan Chuskit tahtoo kouluun -elokuvan. Chuskit on intialainen tyttö, joka on halvaantunut alaraajoistaan onnettomuuden seurauksena. Intiassa tyttöjen koulunkäynti ei ole itsestäänselvyys muutenkaan, ja Chuskitin kohtalo näyttääkin aluksi olevan jäädä kotiin loppuelämäkseen. Vastakkain nousevat nuoren tytön hillitön tahdonvoima sekä sukupolvien välinen kuilu ja kulttuuriset perinteet.
– Hämmästyttävän värikäs, kaunis ja positiivinen elokuva. Katsoja elää tytön tarinassa täysillä mukana kaikkien käänteiden läpi. On ihmeellistä nähdä, miten aitoa ja voimakasta ihmisten ilo voi olla hyvinkin vaatimattomissa olosuhteissa. Olisi kiinnostavaa kuulla, millaisia ajatuksia elokuvan maailma herättää nuorissa katsojissa, Anna miettii.
Tummempia sävyjä nähdään Jimmien kohtalossa, jossa erityistä on se, että siinä tuttu asetelma käännetäänkin päälaelleen, kun isä ja poika pakenevat kuvitteellista sotaa nyky-Ruotsista. Elokuva on pitkine lähikuvineen hyvin intensiivinen ja koskettava, ja se sopii teini-ikäisille ja aikuisille.
Elokuvien lapsilla on omat haasteensa ja usein myös aikuiset ovat jollain lailla hukassa. Tanskalaisessa I am William -elokuvassa päähenkilö ratkaisee ongelmat omatoimisesti, kun tarinan aikuiset ovat joko peliveloissa tai mielisairaalassa.
– Tässä elokuvassa on erityisen hyvin rakennetut, mielenkiintoiset hahmot. Hulvattomuus ja vakavampi pohjavire kulkevat luontevasti rinta rinnan, Anna kiittelee.
Lastenelokuvien voima onkin juuri siinä, että fokus oikeasti on lapsen kokemusmaailmassa ja selviytymiskyvyssä.
– Toivon, että myös elokuviin tulevat lapset näkevät itsensä valokeilassa, päähenkilöinä. Lapsilla on paljon opetettavaa aikuisille siitä, mistä näkökulmasta he haluavat itseään katsottavan. Lastenelokuva antaa mahdollisuuden lapsille ja aikuisille oppia toinen toisiltaan, luoda tasavertaisempaa suhdetta, jossa myös lapsi on arvokas ja täysi ihminen, Anna kiteyttää.
Tämä on, tiedättekös, aivan totta. Tervetuloa siis festivaalille, katsotaan maailma paremmaksi!
Riika Ruottinen
