Tagged näyttelyopastus

Näyttelyopas

Stylommatophora monstro Näyttelyopaslaji kuuluu Lumotut Sanat -festariheimoon. Lajia on havaittu hiippailemassa Valvegallerian läheisyydessä kuluneen kevään ajan. Näyttelyoppaat liikkuvat yleensä kahden porukoissa ja pitävät toisinaan kovaakin ääntä. Näyttelyoppaan tunnistaa herkeämättä havainnoivista tuntosarvista ja useista raajoista, joilla se pystyy pitämään suurenkin näyttelyvierasjoukon koossa. Ominaista niille on myös lehmänhermot ja kettumaisen ovela luonne. Näyttelyoppaat liikkuvat kahdella jalalla, yleensä…

Taidekasvatusta kaikille

Tätä kirjoitettaessa tämän vuoden Lumotut sanat -festivaali on päättynyt, jolloin sanataiteen ensikertalaisilla on hyvää aikaa pohtia sanataidetta ja taidekasvatusta yleensäkin. Eri taidekasvatuksen muotoja yhdistelevä Kun yö värittää -näyttely on muodostanut rungon tämän vuoden sanataideviikoille. Sanataiteen lisäksi olemme siis päässeet kuin huomaamatta tutustumaan monipuolisesti myös muihin taidekasvatuksen osa-alueisiin. Oikeastaan vasta jälkeenpäin on tullut tajunneeksi millaisen monitaiteellisen…