Riimikissa kutsuu vauvat ikiomaan konserttiin

Eilen oli jännittävä päivä. Heti aamusta kipusimme Katin kanssa Madetojan salin lavalle yhdessä Oulu Sinfonian muusikoiden, alttoviulisti Susanna Nietulan, lyömäsoittaja Kalevi Ohenojan ja sellisti–säveltäjä Harri Östermanin kanssa. Oli sylivauvoille suunnatun Riimikissan runokonsertin ensimmäinen harjoitus.

Ja olihan meillä kivaa! Kalevi katosi kerran jos toisenkin soitinvarastoon ja palasi takaisin mitä ihmeellisimpien pikku soitinten kanssa, joista taikoi efektejä runojen maailmoille: syntyi valkean varsan laukkaa, ukkosta, karvasta terveyslientä, sieviä sukkia, luonnonkiharaa, lampaan villan silitystä ja vaikka mitä muuta. Susannan alttoviulu ja Harrin sello soivat lempeinä, syvinä, kepeinä ja kuulaina, ja runoleikit solahtivat viuh vain osaksi klassisen musiikin maailmaa.

Riimikissan runokonsertti on Oulu Sinfonian ja Valveen sanataidekoulun yhteinen taidetuokio vauvaperheille. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa konsertissa kuullaan Riimikissa kikattaa -kirjasta tuttuja runoja mm. Laura Ruohoselta, Johanna Venholta, Tuula Korolaiselta ja Eppu Nuotiolta. Konsertin musiikki on Anna Anttosen sekä säveltäjä–sovittaja Harri Östermanin käsialaa.

Runokonsertti on suunnattu kaikille aivan pienille – ohjeistuksessa ikämääritelmä on alle 9 kuukauden ikäisille vauvoille. Henkkareita ei ovella kysellä, mutta ajatuksena on tarjota ihka oma juttu vielä sylissä viihtyville pikkuihmisille. Toivottavasti tulevaisuudessa on kovaa kipittävien taaperoiden oman konsertin vuoro!

Riimikissan runokonserttiin on vapaa pääsy ja ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä.

 

 

Konsertteja on tarjolla kahdeksan:
ti 30.8. klo 10 ja 11, Valvesali
ke 31.8. klo 10 ja 11, Oulunsalo-talo
to 1.9. klo 10 ja 11, Madetojan sali
pe 2.9. klo 10 ja 11 Syke-talo.
Ilmoittautumaan pääsee tästä linkistä: http://www.oulusinfonia.fi/konsertit/riimikissa.html

 

 

Nähtäisiinpä konsertissa – tervetuloa mukaan!

 

 

Anna

 

 

Kuva: Karoliina Pertamo

 

 

 

Leave a comment