Tunteiden ristiaallokossa

Mina Laamon ohjaama Matka minuksi on dokumentti kolmesta nuoresta naisesta, joita yhdistää ahdistus ja riittämättömyyden tunne. Jokainen myös pitää tai on pitänyt blogia. Ajankohtaiseen aiheeseen tarttuneessa dokumentissa Juulia, Elli ja Laura pohtivat omaa elämäänsä sekä suhdettaan bloggaamiseen.’

Syömishäiriöstä toipuva Elli haaveilee yliopisto-opinnoista ja katuu aiemmin kirjoittamaansa syömishäiriöblogia. Japaniin muuttamista suunnittelevan Lauran suhde ruokaan on edelleen vaikea ja neuroottinen. Juulia taas kirjoittaa yhtä Suomen luetuimmista muotiblogeista, jonka kautta hän pääsee monenlaisiin tapahtumiin ja saa ilmaisia tuotteita postilaatikkoon.

Päähenkilöiden erilaiset elämäntilanteet tekevät dokumentista kiinnostavan. Naiset puhuvat kameralle tunteistaan ja ajatuksistaan hyvin avoimesti, ja välillä heidän kertomuksensa jopa järkyttävät. Dokumentissa ei kuitenkaan mässäillä vaikeilla aiheilla eikä katsojaa aseteta epämukavaan tirkistelijän rooliin. Kauniisti kuvatussa dokumentissa on kaikesta huolimatta toiveikas tunnelma.

Bloggaaminen ja sen vaikutus päähenkilöiden elämään jää dokumentissa melko vähälle huomiolle. Juulian, Ellin ja Lauran ajatuksia aiheesta olisi mielellään kuullut enemmänkin, sillä blogin kirjoittaminen on ilmeisesti vaikuttanut heihin paljonkin. Etenkin Juulian mietteet suositun blogin pitämisestä ja siitä kumpuavista paineista ovat mielenkiintoisia.

 

Olivia Olamba
Kameleontti

 

 

NÄYTÖKSET:

Matka minuksi
Suomi 2015, 75 min
Yli 12-vuotiaille
To klo 17.00 – Elokuvateatteri Studio

 

 

VALOKEILA_LOGO_PIENI

 

Festarilogo

 

Leave a comment