Leffafestareille!

Oulun elokuvakeskuksen kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali saapuu valostuttamaan marraskuuta jälleen 16.11. alkaen. Sanataidekoulun ja Oulun elokuvakeskuksen perinteinen Valokeila-yhteistyö saa jälleen tänä syksynä jatkoa Sanoja-blogissa, kun pienet ja isommat sanataiteilijat julkaisevat kirjoittamiaan arvioita elokuvista festariviikon ajan.

Valokeila-festarilehti on ilmestynyt jo vuodesta 2006, ja tänä vuonna lehti ilmestyy jo toista vuotta peräkkäin sanataidekoulun Sanoja-blogissa. Sanataidekoululaiset käyvät katsomassa elokuvia yhdessä ja yksin, pareittain tai porukoissa, ja sanataiteilijoiden mielipiteitä ilmestyy blogiin pitkin viikkoa.

Luvassa on arvioita niin 5-vuotiaiden lyhärikoosteesta kuin nuorten dokumenteistakin ja tietysti kokopitkistä elokuvista sekä kotimaasta että ulkomailta. Elokuvien musiikkiin sisältyviä tunnelmia löytyy viikon varrella myös runomuodossa 10–13-vuotiaiden Siivekkäät-ryhmän kynäilemänä!
Tervetuloa mukaan elokuvafestarihumuun koko viikon ajaksi!

 

Sanataidekoulun väki

 

Festarilogo

Leave a comment