TAISTELUTANNER – TRAAGINEN MESTARITEOS

by sanataidekoulu

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan alun Puolan itäosiin, Grodnon kaupunkiin, jonne Neuvostoliitto hyökkäsi vuoden 1939 syksyllä. Elokuva kuvaa hyvin sodan julmuutta ja väkivaltaa. Muutamissa kohtauksissa väkivallan kuvas on raakaa – suorastaan puistattavaa. Se sopii kuitenkin elokuvan aiheeseen. Jännitys pysyy tiiviisti kasassa koko elokuvan ajan. Taistelukohtauksista kuvastuu epätoivo ja kiire, kun puolalaissotilaat yrittävät taistella ylivoimaista vihollista vastaan. He heittelevät polttopulloja ja lataavat aseita epätoivoisella kiireellä.
 
Väkivallastaan huolimatta teos on myös hyvin tunnelmallinen. Alussa juoni etenee hitaasti ja henkilöiden arkeen ehtii eläytyä. Yksityiskohdat nousevat esiin ja kekseliäästi vaihtelevat kuvakulmat tekevät kohtauksista monumentaalisia ja hartaita. Ne voisivat hyvin olla otteita Puolan sankaritarinoista, joita Leon lukee öisin salaa vanhemmiltaan. Pianon jyhkeä sivuprofiili ja hento soittaja vaihtuvat yleiskuvaan marssivista sotilaista ja takaisin seurailemaan päivällisellä kiliseviä haarukoita. Musiikkia ei alussa ole paljon ja hiljaisuutta tahdittavat ympäristön äänet, kuten kastemaljan pisarointi kirkon hiljaisuudessa.
 
Kaiken taustalla olevaa ankeutta kuvaa hyvin elokuvan värimaailma, koska se on läsnä joka kohtauksessa. Kaikki lavasteista itse kuvan laatuun on haaleaa: Jos tytöllä on päällään sininen mekko, on sen sini vaaleaa; jos pojalla on päällään vihreä asepuku, on sen vihreys tomun samentamaa. Päivisin tomupilvet hämärtävät katumiljöön ja öisin varjot peittävät värit alleen. Haaleus, harmaus, värien puute, on kaiken taustalla ja heijastuu lähes metaforana maailman ja tunnelman kaikille osa-alueille. Asunnot, joissa elämää eletään ovat karuja, köyhiä ja harmaita. Henkilöt ovat hyvin muodollisia ja käyttäytyvät sillä vakavuudella, jota maailman harmaus edellyttää.
 
Toisinaan ilmeetön naamio kuitenkin raottuu: lyhyinä onnen hetkinä puumiekkakamppailun jälkeisessä sovinnossa tai suudelmassa. Mutta elokuvan edetessä ja raakuuden kasvaessa, raottuu naamion takaa yhä useammin onnen sijasta raivoa ja tuskaa. Lopussa raakuus yltyy niin silmittömäksi, että vähemmälläkin olisi saanut olennaisen esiin. Muutamassa kohdin olisin kaivannut vielä lisää realistisuutta. Ammuttu mies ei ammu takaisin. Teos edustaa silti sotaelokuvien raadollisinta laitaa, ja ainakin pyrkii esittämään oikeaa katutaistelua, jollaista käydään myös nykypäivänä esimerkiksi Gazan sodassa.
 
Elokuva olisi voinut painottua reippaammin sodan alkuun. Näin henkilökuvia olisi ollut rauhassa aikaa syventää. Toiminnan sijasta jännitettä olisi voitu kanavoida vielä rohkeammin henkilösuhteisiin. Lopputaisteluihin olisi siten saatu nostatettua vielä syvempää menetyksen tuntua, kun katsoja todella tuntee taistelijat. Toimintaan ja väkivallan uhkaan perustuva jännite on kuitenkin tehty hyvin taitavasti ja toimii. Joka hetki pelkää kuulevansa hävittäjien äänen. Kaiken kaikkiaan elokuva sopii siis sekä tunnelmoijille että vauhdikkaamman menon ystäville. Taistelutanner on kerrassaan loistava sotaelokuva. Se upottaa katsojan pois nykyajasta niin tehokkaasti, että on kuin ei katsoisi elokuvaa vaan olisi itse tapahtumapaikalla.
 
Nietos Harju ja Onni Jokela
sanataideryhmä Väki
 
TAISTELUTANNER THE EAGLETS, GRODNO ´39
Puola 2022, 105 min
Kieli: puola, jiddiš, venäjä, tekstitys: suomi, englanti
Ohjaus: Krzysztof Lukaszewicz
SUOSITUS: YLI 16-VUOTIAILLE