Seikkailuja, hienoja luontokuvauksia ja kiellettyä musiikkia

On jälleen elokuvafestarin aika, ja Sanoja-blogissa julkaistaan Valokeila-lehteä. Luvassa on lukuisia elokuva-arvioita, joissa kuuluu myös lasten ja nuorten oma ääni.
 
Tänä vuonna Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin teemamaana on Liettua. Osana ohjelmistoa nähdään viisi liettualaista klassikkoelokuvaa vuosilta 1957-1990. Valveen sanataidekoulun Valokeila-verkkolehdessä esittelemme elokuvat juttusarjana. Aiheina elokuvissa ovat lasten ja nuorten kasvutarinat Liettuan sosialistisessa neuvostotasavallassa. Elokuvissa seikkaillaan, ymmärretään ystävyyden arvo, ja kapinoidaan.
 
Vallitseva kommunistinen järjestelmä on osittain värittänyt joidenkin elokuvien tarinoita, joissakin se on pelkkänä aavistuksena. Nuortenelokuvassa Hotelli ”Amerikka” vuodelta 1990 näyttää 1970-luvun alun yhteiskuntajärjestys raaemmat kasvonsa. Pieniä tunnustuksia kertoo murrosikäisen pojan kipuilusta vanhempien avioeron jälkeen. Komeaa film noir -kerrontaa on elokuvassa Nuori mies Adam, joka osoittaa kapitalistisen unelman perässä juoksemisen turhuuden ja turmiollisuuden.
 
Tyttö ja kaiku keskittyy kuvaamaan luontoa: merta, rantamaisemaa ja jylhiä kallioita. Sininen horisontti -elokuvassa on myös läsnä merellisyys, siinä pikkukylän pojat retkeilevät isommille rannoille.
 
Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali sekä sanataidekoulun väki toivottavat katsojat tervetulleiksi perehtymään liettualaisiin klassikoihin ja kenties oppimaan jotain uutta maasta, sen historiasta ja elokuvakulttuurista!
 
 
Anna Raudaskoski
 
Kirjoittaja työskentelee viestinnän harjoittelijana kulttuuritalo Valveella

Leave a comment