Kun ovelta kuuluu koputus, tekee heti mieli kysy\u00e4: \u201dKuka siell\u00e4?\u201d Ja v\u00e4litt\u00f6m\u00e4sti ajatus jatkaa: \u201dT\u00e4\u00e4ll\u00e4 posteljooni Petskin, toin teille P\u00f6rri\u00e4isen.\u201d<\/p>\n
Minulle p\u00f6rri\u00e4inen ei tarkoita pient\u00e4 p\u00f6risev\u00e4\u00e4 el\u00e4int\u00e4, eik\u00e4 helsinkil\u00e4iskoululaisten omaa julkaisua vaan Eduard Uspenskin<\/b> Fedja-set\u00e4-kirjoista tuttua posteljoonin jakamaa lehte\u00e4. Kirjallisuuden ikivihreit\u00e4 sloganeita on lapsuudenperheess\u00e4ni paljon muitakin. Lapsuudesta tulee heti mieleen my\u00f6s: \u201dHer\u00e4\u00e4 jo, kello on jo sataviisi.\u201d Niinniin, Oili Tannisen<\/b> Nunnustapa tietenkin. \u201dRauhoitu, rauhoitu!\u201d Tuo aina mieleen lis\u00e4sanat: \u201dRakas Lotta.\u201d Ja niin edelleen, n\u00e4it\u00e4h\u00e4n riitt\u00e4\u00e4.<\/p>\n
Tarinat kulkivat arkikieless\u00e4mme kotona el\u00e4vin\u00e4. Ne loivat yhteenkuuluvuutta silloin ja saavat hym\u00e4ht\u00e4m\u00e4\u00e4n lapsuudenkodissa edelleen, vaikka me kaikki sisarukset olemme jo hyvinkin aikuisia. Osa n\u00e4ist\u00e4 meille rakkaista tarinoista ja arjen vitsikk\u00e4ist\u00e4 heitoista el\u00e4\u00e4 jo uutta sukupolvea.<\/p>\n
Jotenkin kirjallisuuden el\u00e4minen kieless\u00e4 on kai geneettist\u00e4, kun my\u00f6s omaan perheeseen ja omille lapsille on syntynyt jo vaikka kuinka monta samantyyppist\u00e4, ehk\u00e4 ei jokap\u00e4iv\u00e4ist\u00e4, mutta jokaviikkoista arjen kirjallista lausahdusta. Kun joku perheenj\u00e4sen vastaa toiselle, ett\u00e4 \u201dse sopii\u2026\u201d Toinen jatkaa heti hymy naamallaan: \u201dSe sopii hyvin. Se sopii oikein hyvin. Eiv\u00e4tk\u00e4 he sanoneet muuta. Tuli niin hiljaista kuin vain voi tulla kun jokainen t\u00e4hti valaisee tarkasti kuin timantti.\u201d Malin Kivel\u00e4n<\/b> herra Iloinen on yksi niist\u00e4 kirjallisuuden henkil\u00f6ist\u00e4, jotka ovat j\u00e4\u00e4neet perheeseemme kai asumaan. Ja hyv\u00e4 niin.<\/p>\n
Runotkin ja niiden tietyt s\u00e4keet pit\u00e4v\u00e4t samalla tavalla pintansa. Kun luurin toisessa p\u00e4\u00e4ss\u00e4 perheenj\u00e4sen vastaa tuttuun kysymykseen: \u201dKotiin menossa.\u201d Siin\u00e4 kohtaa ei voi muuta kuin jatkaa Laura Ruohosen<\/b> huoltomies Hossan sanoin hiekkaa monossa, lippa kenossa kaikki jonossa. Kuraa, kuraa, kuraa ja viem\u00e4ri viem\u00e4ri vei<\/i>.<\/p>\n
Rakkain ehk\u00e4 kaikista. Se sellainen suuhun asumaan j\u00e4\u00e4nyt lausahdus, jonka alkuper\u00e4\u00e4 ei en\u00e4\u00e4 aina edes muista, on jokaiseen iltaan kuuluva hyveli y\u00f6teli<\/i>. Se on niin vakiintunut hell\u00e4 hyv\u00e4ny\u00f6n toivotus, etten aina muista kiitt\u00e4\u00e4 siit\u00e4 Elina Karjalaista<\/b> ja Uppo-Nallea. Hyveli y\u00f6teliin<\/i> sitoutuu kaikki se sama rakkaus, mik\u00e4 Uppo-Nallellakin. N\u00e4m\u00e4 kaksi erityist\u00e4 sanaa sanotaan vain niille kaikkein t\u00e4rkeimmille joka ilta ja siis t\u00e4n\u00e4kin iltana.
\nKati<\/p>\n
<\/span><\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":" Kun ovelta kuuluu koputus, tekee heti mieli kysy\u00e4: \u201dKuka siell\u00e4?\u201d Ja v\u00e4litt\u00f6m\u00e4sti ajatus jatkaa: \u201dT\u00e4\u00e4ll\u00e4 posteljooni Petskin, toin teille P\u00f6rri\u00e4isen.\u201d Minulle p\u00f6rri\u00e4inen ei tarkoita pient\u00e4 p\u00f6risev\u00e4\u00e4 el\u00e4int\u00e4, eik\u00e4 helsinkil\u00e4iskoululaisten omaa julkaisua vaan Eduard Uspenskin Fedja-set\u00e4-kirjoista tuttua posteljoonin jakamaa lehte\u00e4. Kirjallisuuden ikivihreit\u00e4 sloganeita on lapsuudenperheess\u00e4ni paljon muitakin. Lapsuudesta tulee heti mieleen my\u00f6s: \u201dHer\u00e4\u00e4 jo, kello on…<\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":622,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_mi_skip_tracking":false},"categories":[1],"tags":[148,158,149,156,157,154,155,48,38,159,106,150,153],"yoast_head":"\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\t\n\t\n\n\t\n\t\n\t\n