Tagged taidekasvatus

Sanoja

Harjoittelussa taidekasvattajana

Olen lapsesta saakka pitänyt monista taiteen osa-alueista. Taiteen harrastamiseni tapahtui pitkälti kotona, sillä pienen paikkakunnan harrastusmahdollisuudet olivat hyvin rajalliset. Tanssin olohuoneessamme, kirjoitin runoja syvimmistä tunnoistani, luin kirjoja, piirsin ja maalasin. Harrastin myös musiikkia soittaen kitaraa ja pianoa sekä laulaen ja tehden ajoittain omia kappaleita. Aikuisena hurahdin katutanssiin ja jatkoin erityisesti riimien, runojen ja laulujen kirjoittamista.…

Jenni

Hämärähommia

Kesäkuun ensimmäisellä viikolla osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni oikeisiin hämärähommiin – kirjaimellisesti. Valveen sanataidekoulun 9-12-vuotiaiden kesäkurssi starttasi pimeissä merkeissä, kun hiippailimme Sanataidevinttiin ja perustimme yhdessä Agenttitoimisto Hämärähommaisen Taskulampun. Kymmenestä reippaasta pikkuagentista ja neljästä ohjaajasta muodostui nopeasti tiivis ryhmä, sillä jo ensimmäisenä päivänä toimistoomme saapui avunpyyntökirje hädässä olevalta agentilta. Apua kaivattiin kiireellisesti, ja Agenttitoimisto Hämärähommainen Taskulamppu oli…

Eeva_Jenni

Näyttelyopas

Stylommatophora monstro Näyttelyopaslaji kuuluu Lumotut Sanat -festariheimoon. Lajia on havaittu hiippailemassa Valvegallerian läheisyydessä kuluneen kevään ajan. Näyttelyoppaat liikkuvat yleensä kahden porukoissa ja pitävät toisinaan kovaakin ääntä. Näyttelyoppaan tunnistaa herkeämättä havainnoivista tuntosarvista ja useista raajoista, joilla se pystyy pitämään suurenkin näyttelyvierasjoukon koossa. Ominaista niille on myös lehmänhermot ja kettumaisen ovela luonne. Näyttelyoppaat liikkuvat kahdella jalalla, yleensä…

Tatu_Inka

Taidekasvatusta kaikille

Tätä kirjoitettaessa tämän vuoden Lumotut sanat -festivaali on päättynyt, jolloin sanataiteen ensikertalaisilla on hyvää aikaa pohtia sanataidetta ja taidekasvatusta yleensäkin. Eri taidekasvatuksen muotoja yhdistelevä Kun yö värittää -näyttely on muodostanut rungon tämän vuoden sanataideviikoille. Sanataiteen lisäksi olemme siis päässeet kuin huomaamatta tutustumaan monipuolisesti myös muihin taidekasvatuksen osa-alueisiin. Oikeastaan vasta jälkeenpäin on tullut tajunneeksi millaisen monitaiteellisen…