Tagged Liettua

valokeila_nuori_mies_adam

Haaveissa Etelä-Amerikka – Adamin kaipuu siirtolaiseksi

Adam haluaa miehistyä, ja löytää itselleen töitä. Tarkoituksena on säästää rahaa, jotta lipun ostaminen kaukomaahan onnistuisi, sillä Adam haluaa muuttaa Rio de Janeiroon. Latinalaisen Amerikan ihanuudesta hänelle kertoo kapteeniystävä.   Nuori mies Adam -elokuvan on ohjannut Vytautas Žalakevičius. Elokuvassa eletään toista maailmansotaa edeltävää aikaa laman runtelemassa Liettuassa, jossa työttömyys ja köyhyys ovat arkipäivää.   Sattuman…

valokeila_pieniä_tunnustuksia

Nuoren miehen elämäntuska

Pieniä tunnustuksia -elokuvan päähenkilö Arunas on 18-vuotias lukiolaispoika. Nuorukainen kipuilee vanhempien eron vuoksi sekä ikävöi pikkuveljeään, jonka äiti on ottanut mukaansa lähtiessään perheestä.   Koulunkäynti kyllästyttää ja Arunas jää kiinni epäilyttävästä toiminnasta. Syynissä on myös koulun opettaja, jonka opetusmetodit eivät miellytä koulun rehtoria, tämä kun noudattaa järjestelmän sääntöjä kiivaasti.   Arunaksen tarina sopii kenen tahansa…

valokeila_sininen_horisontti

Ystävysten seikkailu – merimieheksi pyrkivien poikien kasvutarina

Pienen kylän pojat Saulius ja Vitukas haaveilevat merimiehen urasta. Eräänä päivänä he tapaavat Tíburcijuksen, joka lupaa toimittaa heille pestit laivalta. Pojat ihailevat korskean itsevarmasti käyttäytyvää nuorukaista, jonka ehdot laivalle pääsemiseen ovat vähintäänkin epäilyttäviä. Pojat kehittävät yhdessä suunnitelman, jotta pääsisivät pois kotoa. He kokevat seikkailun, joka on sekä opettavainen että vauhdikas.   Seikkailijoiden joukkoon liittyy rehti…

valokeila_hotelli_amerikka

Kun rock’n’roll oli rikollista

Dẑageris alias Jagger ja hänen ystävänsä kuuntelevat Radio Luxembourgin kanavalta salaa rokkia. Elokuvassa Hotelli ”Amerikka” joukko hippeydestä haaveilevia liettualaisia nuoria haluaa järjestää Woodstock-tyyppisen tapahtuman, Palanga-festivaalin, piilossa miliiseiltä ja järjestelmältä. Tapahtumat Palangassa antavat kuvan silloisen yhteiskunnan toimintatavoista.   Lahjakas laulaja ja kitaristi Jagger kokee elokuvassa myös ensirakkauden ja sen mukanaan tuomat myllerrykset. Tunteet ovat yhtä voimakkaita…

valokeila_kollaasi

Seikkailuja, hienoja luontokuvauksia ja kiellettyä musiikkia

On jälleen elokuvafestarin aika, ja Sanoja-blogissa julkaistaan Valokeila-lehteä. Luvassa on lukuisia elokuva-arvioita, joissa kuuluu myös lasten ja nuorten oma ääni.   Tänä vuonna Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin teemamaana on Liettua. Osana ohjelmistoa nähdään viisi liettualaista klassikkoelokuvaa vuosilta 1957-1990. Valveen sanataidekoulun Valokeila-verkkolehdessä esittelemme elokuvat juttusarjana. Aiheina elokuvissa ovat lasten ja nuorten kasvutarinat Liettuan sosialistisessa…