Kohti Unikudelmia, osa 3

Unikudelmia-näyttelyn lavastaja-lavasterakentaja Petri Haapakosken työtiloissa valmistuvat paraikaa mm. Tuulipuu, jonka läpi valmiissa näyttelyssä kuljetaan valvemaailmasta uneen, sekä Tatun ja Patun oudon unikirjan huijarisänkykauppiaan sänky.

 

– Lisäksi työstän Nukkumattien univarastoa, Haaverannan laituria sekä useita pienempiä näyttelyyn liittyviä esineitä. Kaikki ovat työn alla oikeastaan yhtä aikaa. Tämä on sellainen luova prosessi, joka menee eteenpäin ja kasvaa pikkuhiljaa valmiiksi, Haapakoski kuvailee.

Hän hyppäsi Unikudelmien työryhmään mukaan viime vuoden marraskuussa. Haapakoski vastaa isojen lavaste-elementtien visuaalisesta ja rakenteellisesta suunnittelusta.

 

Näyttelyssä, jonka elementit rakentuvat kirjojen ja tekstien pohjalle, kaikki alkaa lukemisesta. Myös Haapakoski on tutustunut teoksiin ja etsinyt niistä tietoa oman työnsä pohjaksi. Esimerkiksi Tuulipuun tekemisen hän aloitti tutustumalla Marja Luukkosen nuortenromaaniin Tuulipuun maa.

 

Unikudelmien isojen elementtien suunnittelussa on paljon huomioitavaa.

– Kiertonäyttelyn lavasteiden on oltava pitkäikäisiä – niiden on kestettävä purkamista, kasaamista ja toistuvia kuljetuksia. Elementtien mitoituksessa pitää myös ottaa huomioon erilaiset näyttelytilat. Jossain voi olla pieni oviaukko, eikä huijarisänkykauppiaan sänky voi silti jäädä sen ulkopuolelle, Haapakoski kuvaa.

Ja kun kyse on lasten näyttelystä, jossa saa koskea lähes joka paikkaan, myös turvallisuus on tärkeää: päät eivät voi kolahdella eivätkä rakenteet houkutella kiipeämään. Tietysti myös visuaalisuus on merkittävää. Materiaalit valitaan tarkkaan, ja koska näyttelyssä ollaan todella läsnä, viimeistelykin tehdään huolella.

 

Haapakoski kuvaa Unikudelmia-projektia kiireiseksi mutta kiehtovaksi.

– Unikudelmia on mukava olla tekemässä. Tässä on paljon samaa kuin Saareen-näyttelyssä, jossa olin myös mukana. Saareen oli iso ja palkitseva projekti. Näyttelyä on ollut kiva viedä eri paikkoihin, kun se on niin pidetty ja kerää aina kiitoksia, Haapakoski sanoo.

– Unikudelmia on samalla tavalla elämyksellinen. Se tulee varmasti saamaan suuren suosion.

 

Petri Haapakoski työskentelee Oulun kaupunginteatterissa erikoisammattimiehenä.

 

Maaria

Pete_laituri

Valmisteilla oleva Haaverannan laituri

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

Leave a comment