Naurua ja onnellisia loppuja

”Onko tämä vielä mainos? Miksi nyt tuli näin pimeää? Tuleeko vielä toinen? Kuinkahan monta näitä on? Mikähän eläin tuo on?”

Kansainvälisen lasten ja nuorten elokuvien festivaalin lyhytelokuvanäytös Nyt lennetään herätti paljon kysymyksiä ja hyväntuulisia naurunremakoita. Myös sanataidekoulun 6-vuotiaiden ryhmä oli mukana nauramassa, hymähtelemässä ja vähän myös jännittämässä elokuvanäytöksessä, jossa esitettiin yhteensä kuusi latvialaista animaatiota.

Sanataidekoululaiset äänestivät parhaaksi näytöksen nimilyhärin Nyt lennetään. ”Se oli hauskaa, kun ensin ne eläimet yritti päästä sinne puuhun hedelmien luokse. Ja lopulta kun ne pääsi, kaikki hedelmät tippui maahan. Paitsi yksi!” ”Niin, ne eläimet oli kyllä hauskoja”, kerholaiset nauravat.

Huumoria riitti myös muissa lyhäreissä. Erityisesti mieleen jäi tulikärpänen, jonka valo oli epäkunnossa ja kissa, jonka löytämästä munasta kuoriutui pingviini. ”Minä tykkäsin just siitä, missä oli kissa”, tuumaa Lilja. Sanataidekerholaisia viehätti näissä kahdessa myös se, että molemmat päättyivät onnellisesti. Pikkuinen pingviini löysi lopulta perheensä, ja tulikärpänen sai tyttöystävän, ja valokin alkoi toimia.

Myös koosteen viimeisessä elokuvassa Ursus oli onneksi kaunis ja onnellinen loppu. Joidenkin meidän mielestä Ursus oli tosi jännittävä, ehkäpä pelottavakin. ”Minä en tykännyt siitä, että se oli mustavalkoinen”, toteaa Roope. Kivointa elokuvassa oli se, että lopulta karhu sai tytöstä ystävän. ”Ja tyttö oli myös tosi söpö”, miettii Silla, ja moni meistä nyökyttelee.

Nyt lennetään -elokuvakoosteesta juttelivat Valveen sanataidekoulun 6-vuotiaiden kerho eli Alisa, Niila, Okko, Silla, Senni, Maisa, Mindi, Roope ja Lilja.

 

Kuva: Senni Asell

 

NÄYTÖKSET:

Nyt lennetään
44 min
yli 5-vuotiaille
ke ja to klo 10, Kiimingin Syke-talo
pe klo 14, Valveen Studio
Vapaa pääsy

 

VALOKEILA_LOGO_PIENI

 

 

Festarilogo

Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

Leave a comment