Lokakuu on lukukuu

Meidän perheessämme lokakuu on jo viidettä vuotta peräkkäin todellinen lukukuu. Ja tänä vuonna se on sitä jopa kaksinkappalein. Kun esikoisen synttärit on saatu syyskuun lopussa vietettyä, tiedetään alkaa odottaa koulusta lukupasseja. Sukulaissynttäreillä kysellään sopivia sponsoreita lokakuun lukuprojektia varten. Tyttöseni ovat Paulaharjun koulussa, isompi viidennellä ja pienempi ekalla.

Lokakuu on lukukuu -idea syntyi täällä Oulussa Paulaharjun koulussa. Alkuvuodesta 2010 Haitissa tapahtui suuri maanjäristys, ja oppilailla heräsi halu auttaa katastrofin uhreja. Koulun monikulttuurisuustiimi ideoi avustuspäivän paikallisen Punaisen ristin kanssa, ja oppilaat lähtivät mielellään lipaskerääjiksi auttaakseen. Tämä kaikki tehtiin keväällä 2010. Syksyllä koulu halusi jatkaa hyvin sujunutta yhteistyötä Punaisen Ristin kanssa, ja yhteistyöhön päätettiin kytkeä syksyn muut tärkeät teemapäivät, kuten YK:n lukutaitopäivä, ihmisoikeuksien päivä ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Näin toteutettiin ensimmäinen Lokakuu on lukukuu -kampanja, jonka puuhanaisia on ollut esimerkiksi Paulaharjun koulun S2-opettaja Anna Talonen.

Lukukuu-kampanjan idea on se, että oppilaat auttavat lukemalla. Koululta jaetaan lukupassi, johon oppilas kerää sponsoreita. Sponsori lupaa yhdestä luetusta kirjasta tietyn summan, vaikkapa 10 senttiä taikka euron, ihan miten haluaa. Lukemalla kirjoja oppilas kerää rahaa SPR:n katastrofirahastoon, joka auttaa esimerkiksi pakolaisia kriisialueilla ja täällä Suomessa.

Meidän perheessämme lokakuun lukukuuta odotetaan innolla. Lukupassiin luettavista kirjoista aletaan keskustella heti, kun passi saapuu kotiin. Syysloma sattuu mainiosti juuri lukukuulle. Heti lokakuun alussa pohditaan, mikä kirja kannattaa lukea nyt ja mikä vasta lomalla. Kun luettuja kirjoja merkataan passiin, puhutaan samalla auttamisen merkityksestä. Miksi on tärkeää auttaa ja miten jokainen pystyy auttamaan omalla tavallaan?

Nyt perheessä on viidesluokkalainen lukija, jolla on jo kunnianhimoa myös kirjojen pituuden suhteen. ”Isommat lukevat paksumpia kirjoja, pienemmät saavat merkin myös pikkukirjoista.” Myös ekaluokkalaiselle on tärkeää lokakuussa lukea lukuläksyn lisäksi myös kirjoja, jotka saa merkata passiin. Nyt on luettu jo kaksi Julia Vuoren Sika-kirjaa, Katja Tukiaisen Kisun 1, 2, 3 ja pari Vihreä banaani -kirjasarjassa ilmestynyttä helppolukuista kirjaa. Tienattu on! Perheen kuopuskin on päässyt mukaan talkoisiin, koska isoin sisko haluaa ehdottomasti lukea iltasatukirjat hänelle, varsinkin nyt lukukuussa.

Sanataide-äiti kehrää tällaiselle. Osallistun mielelläni näihin talkoisiin. Nyt lukukuun edellä ja aikana varaan pienemmälle Tähkäpäälle kirjastosta erityisellä huolella helppolukuisia kirjoja, jotta lukuinto säilyy ja tulosta syntyy. Myös isoimmalle olen löytänyt uusia tuttavuuksia, vaikka hän jo kovin itsenäisesti kirjoja valkkaileekin. 

Maksan mielellään, auttaminen on tärkeää ja niin myös lukeminen! Tuhannesti kiitos Paulaharjun koulu tästä mainiosta ideasta, joka onneksi on levittäytynyt Punaisen Ristin avulla myös muualle Suomeen!
Nyt lähdemme lukemaan. Lukekaa tekin!
Kati

Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

Leave a comment