Muistojen kevät

Toukokuu on puolessa ja sanataideviikotkin pian viimeisillä viikoillaan. Hulinaisimmat päivät on jo selätetty ja humuttu, ja nyt nautitaan sanataidepajojen peruspyörityksestä edelleen niin ihanassa Kun yö värittää -näyttelyssä.

Olisin halunnut kirjoittaa huumaantuneen hepakkaviestin pari viikkoa sitten täydestä humuviikosta, mutta tekstini hukkui pään sisäiseen hyökyaaltoon. Olisin halunnut hypettää täällä blogissa aivan huippukivoista työkavereista, harjoittelijoista ja taitelijavieraista, joiden kanssa vierailtiin kouluilla, pidettiin työpajoja ja koulutuksia sekä esiinnyttiin naamiaisissa ja Lumotussa illassa. Olisin halunnut ehtiä kehua taivaisiin kaikki uskomattoman taitavat ja rohkeat sanataideharrastajat, jotka tekivät tänäkin vuonna Yökyöpelien naamiaisjuhlasta ja Lumotusta illasta todellisen juhlan.

Samalle viikolle sattui taas niin monta mieleenpainuvaa, sydämenkääntänyttä ja aivoja surraamaan laittanutta kohtaamista, että vieläkin naurattaa. Mahtavat sanataideviikot on vieläkin käynnissä, onneksi.

Sain festarikevääseen tällä viikolla erikoisen pysähdyksen ja matkan toisenlaiseen tunnelmaan. Vietin toissa päivänä hiljaisen ja rauhallisen päivän Saareen-näyttelyssä Kajaanissa. Saareen lipui Kainuun museoon viime viikolla, ja minun tehtävänäni oli päivän aikana kutoa tarinaverkko kokoon pienten yksityiskohtien ja merkityksellisten esineiden avulla. Aamujunassa jännitti kovasti. Muistanko enää mitään? Siitä on tuhat vuotta, kun olen tehnyt tämän viimeksi. Väliin on mahtunut sekä syntymää että kuolemaa.

Kun astuin näyttelymaailmaan, istahdin saaren reunalle, nuuhkaisin mökin seinää ja avasin ensimmäisen laatikon, alkoivat käteni toimia automaattisesti. Ajatus nappasi tutut tarinat: pienet punaiset mekot löysivät paikkansa, muhkeat juomalasit hyllynsä, tekohampaat ruusuruukkunsa ja surujen kivipuutarha kadonneet eläimensä. Edelleen Saareen vangitsee tunnelmallaan, edelleen unohdun lukemaan sitaatteja ja etsimään samoista kirjoista ties kuinka monetta kertaa juuri sitä tiettyä tekstinpätkää.

Tässä hulinakeväässä matka Saareen on myös matka itseeni. Paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun minä olen viimeksi ollut kääntelemässä taidemaailman tarinoita. Näiden vuosien aikana moni tärkeä ihminen on lähtenyt, ja Saareen muistuttaa minua kauniilla tavalla heistä. Siellä ne ovat edelleen isän kumpparit ja kumppareissa Maria Peuran kaunis teksti Vedenalisista. Edelleen mökin seinässä roikkuu Antti-enon risa verkko ja verkossa Vuotungin kalastuslupa. Näyttelymaailman läpeensä rakkaissa ja tutuissa tarinoissa lepää lukematon määrä lämpimiä muistoja elämästä, jota elettiin silloin. Taiteella on tärkeä merkitys myös muistojen vaalijana. Saareen vaalii minun muistojani nyt.

 

Kati

 

Saareen-näyttely Kajaanissa Kainuun museossa 24.5.–13.9.2015.

 

Lisätietoa Saareen-näyttelystä löytyy Valveen sanataidekoulun nettisivuilta www.kulttuurivalve.fi/sanataidekoulu ja suoraan tästä linkistä http://www.kulttuurivalve.fi/sivu/fi/sanataidekoulu/saareen/

 

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

Leave a comment