Kirjasaaressa

Kirkkaassa maaliskuisessa pakkasaamussa polkupyörä vei minut Kirjasaareen. Kyseessä on Oulun kaupunginkirjaston jo perinteinen seminaari, joka esittelee edellisvuoden lasten- ja nuortenkirjauutuuksia. Nyt siis vuorossa vuoden 2014 lasten- ja nuortenkirjat!

”Mitä luksusta!” huomaan ajattelevani heti aamun aluksi, kun pääkirjaston Anne Alarto avaa aamun kuva-, satu- ja runokirjoilla. Autuasta kuunnella asiantuntevaa ja paneutunutta puhetta kirjallisuudesta.

Annen esityksestä yhtenä herkkupalana jäi mieleen Anneli Kannon ja Noora Katon (kuv.) Paavo Virtanen ja pimeys: kuvakirja, joka käsittelee mainiosti lapsen pimeänpelkoa. Virtasten perheen lapsista kertovan sarjan kuudes osa on myös yksi Lumottujen sanojen tämän kevään teemakirjoista – sanataideharjoituksia luvassa nettisivuillemme!

Kauheasti alkoivat kiinnostaa myös seuraavat, vielä toistaiseksi minulle tuntemattomat helmet:
Julia Savtchenko: Salainen sienikirja: professori Funguksen kadoneet muistiinpanot (Karisto)
– Kotimaisen esikoiskirjailijan ja -kuvittajan fiktiivinen tietokirja mytologisista sienistä. Kuvitus ja idea hurmasivat heti!
Tuuli Hypén: Veikan metsäretki (Arktinen banaani)
– Sarjakuvataiteilijan kuvakirja pienestä ketusta, joka eksyy metsään. Pyöreään muotoon asettuva kuvitus tuo mieleen klassikkoja, kuten Elsa Beskowin Sadun pikku pikku eukosta.
Ville Hytönen ja Virpi Penna (kuv.): Ötökkämään tarinat (Tammi)
– iltasatumittaisia kertomuksia, huumoria ja hieno kuvitus
Lisa Moroni ja Eva Eriksson (kuv.): Varo krokotiilia! (Mäkelä)
– hieno kertomus ja kuvittaja yksi Pohjolan parhaista
Hiroko Motai ja Marika Maijala (kuv.): Miljoona biljoona joulupukkia (Schildts & Söderströms)
– upea liituvärikuvitus ja suorastaan nerokas tarina

 

Helppoa lukemista, lukuisia sarjoja

 

Päivän toisessa osuudessa Kaakkurin kirjaston Jenni Tyni esitteli helppolukuisia kirjoja ja lasten kertomuksia. Näissä usein sarjoihin kootuissa kirjoissa hallitsevia teemoja ovat huumori, seikkailu, tyttöjen jutut sekä eläimet.

Helppolukuisista huomaan olevani uudella tavalla kiinnostunut nyt, kun meidän eskarilainen Maija on alkanut lukea itse. Neidin oman lukemisen suosikkeja ovat tällä hetkellä sarjakuvat ja tavutetut tarinat, ja niinpä huudin hipheitä hiljaa mielessäni, kun Jenni esitteli uuden helppolukuisten sarjan: Kirjatiikerin, jonka tarinat on tekstitetty tavutetuilla suuraakkosilla. Näitä ei ole liikaa tarjolla!

Vuoden kirjasuosikikseen Jenni nosti Saku Heinäsen Zaidan ja lumienkelin (Tammi), josta itsekin tykkään kovasti. 11-vuotiaan Zaidan tarinaan kietoutuu kiehtovasti maagisrealistisuutta, jopa hippunen kauhua. Ja jatkoakin on luvassa!

 

Tietoa tietoa!

 

Iltapäiväpuoli starttasi Eeva Mäkisen ja Katja Lehtosen tuhdilla tietokirjapläjäyksellä. Viime vuoden tietokirjojen joukossa oli valtavasti aivan pienille suunnattuja ihmettely-, kartonki- ja luukkukirjoja. Kiintoisina herkkupaloina koko kattauksesta mieleen jäivät mm. nämä:

Tuula Korolainen, Riitta Tulusto ja Maija Hurme (kuv.): Lasten oma vuosikirja (Lasten keskus)
– Esittelee vuoden juhla-, liputus- ja merkkipäivät. Matkassa satuja, runoja, reseptejä ja askarteluvinkkejä. Maija Hurmeen kuvitus on upean raikas.
Carlos da Cruz ja Anniina Mikama: Täyttä laukkaa maailman ympäri (Tammi)
– Heppakirja, jonka matkassa pääsee kiehtovalle matkalle vaikka minne. Esittelyssä 18 hevosrotua eri puolilta maailmaa. Carlos da Cruzin värikäs kuvitus kiehtoo.
Marjatta Levanto ja Julia Vuori (kuv.): Leonardo oikealta vasemmalle (Teos)
– Upea tietokirja häkellyttävän yleisneron tieteestä, taiteesta ja ajattelusta.

 

Hurmaavia vinkkejä, tarinoiden lumoa

 

Haukiputaan kirjaston Eeva-Maria Alatalon realistista nuortenproosaa esittelevä osuus oli kuulijalleen puhtaan koukuttavaa nautintoa. Tämän nuortenkirjaspesialistin hurmaavan omakohtainen, tarinallinen vinkkausote imaisee mukaansa! Tunnin mittaisen osuuden edetessä venyi venymistään myös kirjavarauslista, jota naputtelin tabletilla suoraan verkkokirjastoon: mukana mm. uutta John Greeniä, Terhi Rannelaa, Sisko Latvusta, Henrika Andersonia sekä tavattoman kiinnostavalta vaikuttava Jenna Kostetin esikoisromaani Lautturi (Robustos).

Mahtava meno jatkui seminaaripäivän loppuun saakka, kun pääkirjaston Katja Kurvinen esitteli lasten ja nuorten fantasiaa ja scifiä. Katjan vinkit ovat taitava sekoitus tietoa ja tarinaa – ja kuulija on koukussa! Varasin saman tien mm. Marja-Leena Mikkolan satumaisen Helmenkantajan (Otava), Harry Potter -ohjaaja Chris Columbuksen Hurjien tarinoiden talon (Otava) Gregg Callin hurjine kuvineen, Helena Wariksen uuskumman Vuori (Otava) sekä James Freyn nälkäpelivaikutteisen Loppupelin (WSOY), josta on tarjolla myös näyttävä kirjatraileri netissä.

Kirjasaari oli hieno kokonaisuus, ja mikä parasta, se on tarjolla vielä toistamiseen torstaina 26.3. klo 9–15.30 Oulun kaupunginkirjaston Pakkalan salissa. Tervemenoa kirjastoon!

 

Anna

Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

Leave a comment