Kiekuilua Kastellissa

Kuka on oma suosikkihahmosi Sudenveri-romaanissasi? Kenet keksit aivan ensimmäisenä? Muuttaisitko nyt teoksestasi jotain, jos vielä voisit?

Joulukuussa alkanut Kieku-kirjailijavierailuprojekti Kastellin lukiossa huipentui tällä viikolla kirjailija Jenny Kangasvuon kyläilyyn kahdessa projektiin osallistuneessa luokassa. Joulukuun alkupuolella oppilaat saivat käsiinsä Sudenveri-romaanin, joka luettiin joululoman aikana. Viime viikolla minä kävin juttelemassa oppilaiden kanssa kirjasta. Keksimme yhdessä myös kysymyksiä Jennylle ja teimme muutamia romaanin teemaan liittyviä sanataideharjoituksia. Se oli kyllä hauskaa! Syntyi monia upeita tunneaforismeja: Tiesittekö, että Ilo voi olla keltainen kirahvi Qstockissa tai valkoinen koira Kittilässä?

Kieku-projekti on yksi Oulun opetustoimen ja sanataidekoulun jokavuotisista perusprojekteista – vuosittain kanssamme kiekuilee useita koululuokkia. Nyt oltiin lukiossa, ja keväällä mukaan pääsee taas alakoululaisia.

Oppilaita kiinnosti kovasti teoksen ihmissusiteema eli se, miksi kirjailija oli valinnut tarinaansa juuri sudet eikä vaikkapa karhuja tai leijonia. Jenny kertoi elävästi omasta lapsuudestaan pienessä Ivalon-Matin kylässä, jossa hän eli perheensä ja ison husky-lauman kanssa. Husky-koirien seuraaminen herätti kiinnostuksen koiriin ja susiin siis jo lapsena. Myös kirjan maisemasta, tapahtumapaikoista ja pirtin sijainnista juteltiin molemmissa luokissa. Jenny kertoi, ettei tarina varsinaisesti sijoitu mihinkään tiettyyn paikkaan, mutta toki lapsuuden tutut maisemat olivat kirjoittamishetkellä paljon ajatuksissa.

Tarina lähti alun perin liikkeelle Vargasta, josta Jenny oli kirjoittanut jo vuosia aikaisemmin jotain pieniä tekstejä. Sudenveri alkoi rakentua Vargan ympärille. Kolmesta kertojaminästä mukaan pääsi viimeisenä Martta. – Martta vaan alkoi vaatia saada äänensä kuuluviin. Ei siinä sitten auttanut muu kuin antaa Martan puhua, kertoo Jenny. Omaksi suosikkihahmokseen Jenny mainitsi muutamia sympaattisia kirjan sivuhenkilöitä: – Tykkään esimerkiksi Martan isästä Laurista, joka änkyttää. En ollut ollenkaan suunnitellut hänen änkyttävän, mutta se vaan tuli siihen tekstiin. Parasta kirjoittamisessa onkin juuri se kun teksti alkaa viedä, ja paperille ilmaantuu sellaisia asioita, joita ei ole suunnitellut laisinkaan.

Kuulimme myös miten tarina päätyy lopulta kansien väliin ja kirjakaupan hyllyyn. Se voi viedä monia vuosia ja vaatii tarinan moneen kertaan kirjoittamista. Vuosiin saattaa mahtua aikoja, jolloin tarinaa työstetään päivittäin ja toisinaan teksti saattaa levätä pitkäänkin koskemattomana – syystä tai toisesta. Kirjan tekovaiheessa kustannustoimittaja pyysi lähinnä lyhentämään kirjaa ja välillä se tuntui hankalalta. Nyt jälkikäteen Jenny on kuitenkin sitä mieltä, että kustannustoimittaja oli oikeassa. Muutosten avulla kirjasta tuli varmasti parempi kirja. – Ei, en muuttaisi siitä enää mitään. Kyllä se on hyvä näin, tuumaa Jenny.

 

Kati

Leave a comment