”Tuleeks sinne oikeesti Minttu Mustakallio?”

Sanataidekoulun 8–10-vuotiaiden ryhmä kävi katsomassa elokuvafestivaalin ohjelmistosta suomalaisen Risto Räppääjä ja Liukas Lennart -elokuvan.

Valmistauduimme elokuvaan jo edeltävän viikon sanataidekerralla lukemalla Risto Räppääjä saa isän -kirjaa, johon katsomamme elokuva löyhästi perustuu. Koska tiesimme, että Rauha Räppääjää näyttelevä Minttu Mustakallio saapuu samaan elokuvanäytökseen kanssamme, keksimme hänelle kysymyksiä elokuvaan liittyen.

Mintun tapaaminen aiheutti ihastuneita huokauksia ryhmäläisissä vielä matkalla elokuviin ja elokuvan alkua odotimme jännittyneenä. Elokuvan alettua pääsimme ihanan kesäisiin maisemiin seuraamaan hengästyttävää seikkailua, josta ei tiukkoja käänteitä puuttunut.

Elokuvan jälkeen odotettu Minttu Mustakallio saapui vastaamaan yleisön kysymyksiin ja me saimme aloittaa kolmella kysymyksellämme. Kysyttäessä elokuvan tekemisestä yleensä, Minttu Mustakallio kertoi sen olevan todella mielenkiintoista ja mukavaa vaikka kuvauspäivät venyvätkin joskus aika pitkiksi.

Ryhmäläisiä kiinnosti myös tietää, mikä elokuvan kohtauksista oli Mintun oma suosikki. Suosikikseen Minttu mainitsi kohtauksen, jossa Rauha Räppääjä on menossa tapaamaan Lennart Lindbergiä, mutta tapaakin epäonnekseen rouvan, joka esittäytyy vahingossa Lennartin vaimoksi. Myös ryhmäläisten mieleen elokuvasta jäi tilanteet, joissa Lennart joutui tiukkoihin tilanteisiin esittämiensä hahmojen vuoksi, kuten esimerkiksi ravintolakohtaus, jossa nähtiin jopa neljä eri Lennartin hahmoa. Myös tuiman Elvi Räppääjän rakastuminen jäi ryhmäläisten mieleen.

Kun Mintulta kysyttiin hänen lempihahmoaan tästä elokuvasta, vastasi hän välittömästi italialaisen Luigin olleen paras. Luigi jäi ryhmäläistenkin mieleen ja herätti kysymyksen: Miten kummassa Luigi oli loppukohtauksessa laivan kannella ja Lennart samaan aikaan vilkuttamassa lähtevälle laivalle yhdessä Riston, Rauhan, Nellin ja Elvin kanssa?

 

Sanataideope-Anniina

 

 

RISTO RÄPPÄÄJÄ JA LIUKAS LENNART

Suomi 2014

80 min. Sallittu kaiken ikäisille.

Englanninkielinen tekstitys.

 

 

Festarilogo

Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

Leave a comment