Asennetta

Silvana on rohkea, voimakas ja äänekäs räppäri. Hän haluaa muuttaa maailmaa ja puolustaa kaikkia vähemmistöjä. Hän on tyttöjen, seksuaalivähemmistöjen, maahanmuuttajien ja oikeastaan kaikkien marginaalissa olevien ääni. Silvana taistelee sanoituksissaan kaikkien vähemmistöjen puolesta ja haluaa musiikillaan parantaa vähemmistöjen asemaa.
 
Silvana-dokumentti kertoo ehkä Ruotsin tunnetuimman naisräppärin tarinan, uran menestyksen noususta ja sen tuomista seurauksista. Dokumentin kuvaustapa on aggressiivinen, mikä tuo sanoman vahvasti esille.
Elokuvan aggressiivisuus saa katsojan jopa välillä haukkomaan henkeään. Onkin hyvä, että elokuvassa on myös hidastettuja kohtia, missä on pelkkää musiikkia ilman sanoja. Vaihtelu tekee elokuvasta mielenkiintoisen ja ehyen kokonaisuuden.
 
Tykkäsin erityisesti kohdasta, jossa Silvana kiipeää kalliolle ja huutaa metsään ”mitä haluatte minusta”. Se kuvaa hienosti hetkellistä mentaalista breakdownia ja tekee hänestä inhimillisen. Dokumentissa on selkeä juoni, joka kuvaa Silvana uran nousua ja julkisuuden tuomaa väsymystä. Mukana kulkee koko ajan myös Silvanan ja Beatricen rakkaustarina.
 
Silvanalla on paljon sanottavaa. Hän tuli perheensä mukana Ruotsiin ollessaan nelivuotias. Hänen äitinsä on Liettuasta ja isä Syyriasta. Silvana on kokenut koko elämänsä ajan, ettei kuulu mihinkään. Hänestä tuntuu, että hän on vieras kaikkialla. Silvana ei mahdu mihinkään muottiin vaan rikkoo kaikenlaisia rajoja. Siksi hän on esikuva monelle nuorelle.
 
Suosittelen elokuvaa kaikille, jotka haluavat muuttaa maailmaa sekä räpin ystäville.
 
 
Hertta
Sanataideryhmä Siivekkäät
 
 
SILVANA
Ruotsi 2017 95 min
Suomen- & englanninkielinen tekstitys
SUOSITUS: YLI 12-VUOTIAILLE
Alkuperäinen nimi: Silvana – väck mig när ni vaknat
Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus: Mika Gustafson, Olivia Kastebring, Christina Tsiobanelis

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

Leave a comment