Lunan kanssa

Hiphurraa ja onnea Kirsti Kuroselle nuortenkirjallisuuden Topelius-palkintoehdokkuudesta!

 
Tänä syksynä olemme viihtyneet Kirsti Kurosen Pönttö-säeromaanin seurassa useita viikkoa sanataidenuorten kanssa. Olemme viipyilleet yksittäisten runojen parissa ja kurkistaneet myös kirjan päähenkilön Lunan ottamia kuvia Instagramissa.

 
Mietin kuvien puhetta, katson linssin läpi,
tarkennan olennaiseen, unohdan reunamat,
joutomaat ja kuravedet, harhaa.
(Pönttö, s.75.)

 
Tässä muutamien Siivekkäiden tekstejä, jotka ovat syntyneet Lunan kuvia tutkien.

 
 
Valkoposkihanhet

 
Sininen on vedenpinta, se taivasta heijastaa.
Rakastunut on hanhi ja valkoposket punottaa.
Koskee toista nokallaan, saa toisen nauramaan.
Ovat siinä koko illan, menevät ali sillan,
mutta menevätkö liian kauas.

 
Edith Njoroge

 
 
Kun sieni ei istu metsässä,
kun vedessä ei ole kampeloita,
kun koulussa ei ole kansalaissotaa,
kun pummi Sonic ei pöllinyt mun karkkeja,
kun Sauli ei ole enää jännä heebo.

 
Onhan se mahdollista, että söin päiväkirjani.

 
Emmi Kauppinen

 
 
Pieni lintu oksalla.
Syvällä metsässä.
Sateen jälkeisellä saalistusretkellä.
Vain istuu ja tarkkailee.
Pian, se syöksyy suoraan
maata kohti hakemaan
pikkuötököitä piiloistaan.
Aamupalan aika.

 
Kaisa Koppel

 
 
Kun metsässä ei enää kasva marjoja,
kun vedenpinta heijastaa vain tehtaiden peilikuvia,
kun karkit eivät enää ole sokerista,
vaan synteettisistä myrkyistä.
Silloin monien ajatukset vapautuvat paperille lintujen tavoin,
riistäytyen vapaaksi sorrosta ja tuhkasta.

 
Milla Kahelin

 
 
Ilma on sakeana pilvistä.
Aurinko yrittää puskea esiin pilvien raosta, mutta epäonnistuu.
Jalkojeni alta kuuluu kova rasahdus, joka kaikuu avaralla aukealla.
Se on menoa nyt ajattelen,
kun putoan hyiseen veteen.
Hyytävä vesi tunkeutuu luihin ja ytimiin.
Yritän tarttua jään halkeamasta,
mutta otteeni lipeää.
Teen kaikkeni pysyäkseni pinnalla,
pysyäkseni turvassa,
kunnes veden suuri voima
vetää minut sisäänsä ja tajuan,
että peli on menetetty.

 
Hertta Inkala

 
 
Kaipaan rakkaintani, kaipaan ystävääni.
Kaipaan hänen lämpöään, hänen pehmeyttään.
Kaipaan kuinka hän puhuu minulle, kaipaan kuinka hän tukee minua.
Kaipaan kuinka hän tulee mustasukkaiseksi ja tunkeutuu syliini.
Mutta nyt hän on poissa ja siksi kaipaan häntä.

 
Jenny Maijala

 
 
Lennän
 
Lennän pois.
Niin kauas, että minua ei löydetä.
Pois Suomesta.
Pois Euroopasta.
Aivan yksin.
Ja jälkeeni jätän vain yhden kuvan.

 
 
Oona O.

 
 
Koski

 
Poika koskella koskee sitä sormella.
Hyppääkö uimaan, päätä alkaisi huimata.
Taitaakin jättää uimatta.
Viidakosta puro alkaa, sieltä tuleva tuuli
hivelee jalkaa.
Kalliot ja niiden kasvit henkeä salpaa,
mutta pian se myrsky alkaa.
Otan kuvia vaikkei tätä voi unohtaa.

 
Edith Njoroge

 
 
ps.
Ai niin, jos tahdot vilkaista valokuviani,
kansioni löytyy Instagramista
nimellä ”kuulunakuva”.

t. Luna
(Pönttö, s. 85.)

 
 
Kati ja Siivekkäät eli sanataidekoulun 12-15-vuotiaiden ryhmä

Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

Leave a comment