Matka vuoren huipulle

Pääsimme sanataidekoulun Siivekkäät-ryhmän kanssa erityisen kiinnostavaan elokuvanäytökseen. Saimme nimittäin tavata Pako Alpeilla -elokuvan jälkeen itse ohjaaja Tobias Wiemanin, joka vastasi innokkaan yleisön kysymyksiin.

 
Ohjaaja kertoi kiinnostavia asioita esimerkiksi elokuvan tekemisestä, aikatauluista ja budjetista. Saimme esimerkiksi tietää, että elokuvan kuvauspäiviä oli 30, mikä tuntui olevan liian vähän. Varsinkin siksi, että lapsinäyttelijöiden työaika on Saksassa vain 5 tuntia päivässä ja Italian puolellakin vain 7. Ajatella, että siinäkin on maakohtaisia eroja Euroopan sisällä.

 
Kuulimme myös, että Amelien näyttelijä Mia Kasalo on tehnyt jo paljon elokuvia, mutta Bartin näyttelijälle Samuel Girardille Pako Alpeilla on ensimmäinen elokuvatyö. Bart on sanataidekoululaisten ylivoimainen suosikki (Nelly-lehmän lisäksi) koko elokuvassa:

 
”Bart oli ihana.”
”Bart oli suloinen.”
”Bart jäi mieleen ja toivon, että hän jatkaa näyttelemistä.”

 
Nuoria sanataidekoululaisia ihastuttivat elokuvan huikeat vuoristomaisemat:

 
”Mieleen jäi erityisesti se kohta ihan lopussa, kun Amelie ja Bart istuivat vuoren huipulla. Se oli tosi kaunista.”
”Kivoja kohtia oli ne, kun näytettiin niitä hienoja vuoristomaisemia.”
”Elokuva oli aika kliseinen ja ennalta-arvattava, mutta haluan ehdottomasti matkustaa tuonne, missä se on kuvattu!”

 
Vaikka elokuva on hauska, siitä löytyy myös vakavampi puoli. Tarina kertoo Amelien astmasta, jota aletaan lukuisten hankalien astmakohtausten jälkeen hoitaa Etelä-Tirolin vuoristomaisemissa. Kaupungista kotoisin oleva Amelie vihaa sairauttaan ja vuoristossa olevaa hoitolaitosta.

 
Elokuva sai miettimään astman vakavuutta ja sitä, että sairauksista pitäisi pystyä puhumaan avoimemmin. Tarina sai myös uskomaan, että kannattaa aina yrittää ja koittaa saavuttaa unelmiaan, vaikka ne tuntuisivatkin mahdottomilta. Moni meistä jäi miettimään myös kysymystä vapaudesta. Mitä vapaus oikeastaan on?

 
”Se oli ihana kohta, kun Amelie vuoren huipulla huusi ulos kaiken mitä vihaa!”
”Se oli outo kohta, kun Amelie huusi vuorella.”

 
On niin hienoa, kun ihmiset tykkäävät eri asioista ja kiinnittävät huomionsa aivan eri juttuihin.

 
Elokuvissa kävi Siivekkäät eli AAda, Edith, Elsa, Emmi, Fanni, Hertta, Iiris, Jenny, Kaisa, Karoliina, Luna, Milla, Olivia, Oona, Saga, Siiri ja ryhmän ohjaaja Kati

 
PAKO ALPEILLA
Saksa – Italia 2017  97 min
suomen- ja englanninkielinen tekstitys
Suositus: yli 12-vuotiaille

 
ESITYSAJAT:
pe 17.11. Klo 10.45 Plaza 2, vieraana ohjaaja Tobias Wieman
la 18.11. Klo 18.00, Studio

Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

Leave a comment